14/05/2015

BACK TO BASICS



Leppoisaa helatorstaita teille ja toivottavasti päivä on sujunut osaltanne kivoissa merkeissä. Meillä päivä käynnistyi rennosti, kun nautimme kiireettömästä aamupalasta pitkien yöunien jälkeen ja suuntasimme sitten myöhemmin päivällä kuvaamaan näitä asukuvia kotimme läheisiin upeisiin siltamaisemiin. Tällä kertaa päälle valikoitui muutamia vaatekaappini klassikkojuttuja, joihin luotan vuosi toisensa jälkeen. Nahkatakki, kulutetut farkut, valkoinen kauluspaita ja pilottilasit -näillä perusjutuilla pääsee pitkälle, ja niitä erilaisiin asusteisiin yhdistelemällä saa luotua helposti monen monta erilaista tyyliä. Korkokenkien ja kulutettujen farkkujen yhdistelmä onkin yksi tämän hetken suosikkicomboistani, mutta tämänkertaiseen asuun valitsin hieman sporttisemmat valkoiset tennarit. Korkokenkien suurkäyttäjänä en ole toistaiseksi halunnut lähteä mukaan muotimaailmassa kuumana vellovaan Adidas-buumiin ja hankkia ysärimuistoja herättäviä Superstareja tai Stan Smithejä omaa tennarivalikoimaani täydentämään, mutta näillä H&M samantyylisillä yksilöillä sain luotua juuri sellaisen tavoittelemani sopivan rennon ja raikkaan lookin. Casualia, muttei kuitenkaan tylsää.

Kaulaan heitin vielä Vuittonin denimhuivin ja samalla käyttöön pääsivät ensimmäistä kertaa myös uudet Aviatorini. Lasit tuovat kivaa vaihtelua suosimiini kullansävyisillä kehyksillä varustettuihin malleihin. Ja yhdistän nuo hopeansävyiset kehykset mielelläni hieman sporttisempiin tyyleihin, kullanväriset toimivat taas mielestäni paremmin juhlavammissa kokonaisuuksissa. Joka tapauksessa nämä lasit tullaan varmasti näkemään keikkumassa nenälläni usein kuluvan kevään varrella! Nyt oikein ihanaa iltaa teille ja palataan taas!



leather coat / Mango
jeans / Zara
scarf, bag / Louis Vuitton
sneakers / H&M
sunglasses / Ray-Ban (similar here*)



* saatu blogin kautta
SHARE:

30/04/2015

MAY DAY EVE


Kuplivaa vappuaattoa Teille! Tänään on lupa herkutella tuoreilla munkeilla, tippaleivillä ja simalla. Ja tietysti sillä klassisella kuplajuomalla eli samppanjalla. Tänä vuonna vappu tuli niin yllättäen, että suunnitelmamme huomisen vappuaaton osalta ovat vielä auki, mutta tänä iltana tiedossa on hauskanpitoa ystävien parissa Helsingin keskustassa. Poikaystäväni kaverin bändillä on nimittäin ytimessä keikka, jota kuuntelemaan suuntaamme alkuillasta, mutta sitä ennen on aika nautiskellä vähän keväisiä herkkuja uusien perunoiden, mädin ja sillien muodossa. Jaksaa sitten illallakin tunnelmoida keikalla oikein kunnolla, haha. Minut tekee erityisen iloiksi tänään myös se, että flunssa tuntuu vihdoin luovuttaneen ja olo on pitkästä aikaa normaalin pirteä. Se taas tarkoittaa sitä, että blogi tulee jatkossa päivittymään tavalliseen tapaan päivittäin, joten toivottavasti olette malttaneet pysyä mukana. Vielä pitäisi kaivaa jostain esille vanha kunnon yo-lakki...mihin lie olenkaan sen viime vuoden jäljiltä piilottanut.


Oikein ihanaa vappuviikonloppua teille ja palataan taas pian!
SHARE:

22/04/2015

SE IHANAMPI SMOOTHIE


Pahoittelut useammaksi päiväksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta. Flunssa painaa vielä sitkeästi päälle, vaikka tuoretta inkivääriä, sitruunamehua, C-vitamiiniporeita ja tuoreita yrttejä ja kuumaa teetä on tullut nautittua päivittäin. No, onneksi ollaan jo puoliksi voiton puolella ja asukuviakin tulossa taas pian tänne. Itse olen niiden ottamista jo kuumeisesti odotellutkin, sillä mies meni ja hankki viime viikolla yllätyslahjaksi kameraani uuden objektiivin. Uudella objektiivilla saa napattua erityisen valovoimaisia ruoka- ja potrettikuvia, ja viime viikolla pääsinkin sillä leikkimään erään mielenkiintoisen työtapahtuman puitteissa. Kyllä huomasi heti, kuinka suuri vaikutus lisääntyneellä päivänvalolla ja sopivalla objektiivilla on kuvien laatuun! Blogin suhteen tavoitteenani on tsempata ja panostaa tänä vuonna nimenomaan entistä ehompiin asu- ja fiiliskuviin, joten toivottavasti olette jaksaneet pysyä mukana.

Mutta nyt asiaan eli viime viikonloppuna kehittelemääni smoothiereseptiin, josta tulikin kerralla uusi lemppari! Tämä resepti lähti versomaan flunssan seurauksena, kun pohdin, miten voisin rakentaa juotavassa muodossa nautittavan herkun tämän hetkisten suosikkimakujeni - inkiväärin, sitruunan ja appelsiinin - ympärille. Kookoshammastakin kolotti taas oikein kunnolla ja extratäyteläisen kookosmaidon avulla sain rakennettua juomaan samalla hienon, pehmeän koostumuksen. Tuo Santa Marian kookosmaito on kyllä kunnon kamaa, sillä se sisältää peräti 80 % kookospähkinäuutetta ja sen lisäksi ainostaan vettä - ei lainkaan lisä- tai sakeuttamisaineita. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan puhdasta hehkutusta hyväksi havaitusta tuotteesta :)





APPELSIINI-KOOKOS-INKIVÄÄRISMOOTHIE

(kahdelle)

4 dl tuorepuristettua appelsiinitäysmehua
1 dl Santa Maria Extra Creamy Coconut Milk -kookosmaitoa
1 sitruunan mehu
1/2 banaani
1/3 tl kuivattua inkivääriä

***

Koristeeksi
tuoretta minttua
kookoshiutaleita




Sekoita kaikki ainekset blenderissä keskenään. Annostele juoma isoihin laseihin ja koristele tuoreilla mintunlehdillä ja kookoshiutaleilla. Nauti heti!




SHARE:
Blogger Template Created by pipdig