30/11/2017

TUTUSTUMASSA CLARION HOTEL HELSINKIIN JA HAASTATTELEMASSA HUIPPUKOKKI MARCUS SAMUELSSONIA



Ciao! Viime viikolla pääsin osallistumaan todella kivaan tapahtumaan, joka järjestettiin Jätkäsaaressa sijaitsevassa Clarion Hotel Helsingissä. Paikan päällä sain kunnian tutustua huippukokki Marcus Samuelssoniin, joka oli ideoinut meille mitä herkullisimman kuuden ruokalajin menun. Ihan huikean ihana elämys! Itselleni tämä oli myös ensimmäinen vierailu viime vuonna avattuun Hotel Clarioniin, joka on puitteiltaan varsin upea kokonaisuus. Erityisesti ihastuin hotellin avaraan aulaan, kauniisti skandityyliin sisustettuun Kitchen & Table -ravintolaan, jossa nautimme lounasta sekä maisemiltaan mielettömään ylimmän kerroksen Sky Bariin. Sky Barissa napattuja asukuvia olen monista blogeista aiemmin bongaillutkin ja tila on kuulemma todella suosittu kuvauspaikka muutenkin. En yhtään ihmettele, koska avarasta ja tyylikkäästä baarista aukeaa kaunis näkymä merelle ja Helsingin ylle. Ei haitannut yhtään, vaikka vierailun ajankohdaksi sattui vähän harmaampi päivä - mieletön maisema lumosi silti ja haluan ehdottomasti tänne uudelleen nauttimaan kuumasta glögistä viimeistään joulukuun puolella!


Aloitimme Clarionin Kitchen & Table -ravintossa nauttimamme ja Marcuksen suunnitteleman lounasmenun maistelemalla alkuun Beetroot Tartaria, joka sisälsi punajuuripyreetä, piparjuuricreméä, manteleita ja tryffeleitä. Ihan mielettömän herkullista ja sisälsi juuri sellaisia komponentteja, joista itse pidän kovasti! Seuraavaksi maistelimme Grilled Forest Pizzaa, joka koostui muun muassa kanttarelleista, shalottisipuleista ja ruohosipulista. Oikeastaan kyseessä ei ollut pizza, vaan flammkuchen eli pizzan tapaan tehty avopiirakka. Siinä oli ihanan rapsakka pohja ja tykkään metsäsienistä kovasti. Flammkuchen tapaan tehdyt pizzat ovat Clarionin erikoisuus ja niitä löytyy listalta eri täyttein sesongin mukaan vaihdellen.

Alkupalat päätti K&T Veggie Slider -niminen minivegehampurilainen, joka sisälsi muun muassa portobellosieniä, vegaanista majoneesia sekä rucolaa. Maukas annos tarjottiin hauskasti syksyyn sopivan mustan hampurilaissämpylän kera.


 Marcuksen luomassa Urban Garden -menussa, jonka nautimme vierailumme aikana, keskiössä ovat kauden kasvikset. Juuri tällä hetkellä menun kasvisannoksissa on käytetty lanttua, broccolinia, grillattua sydänsalaattia sekä paahdettua kurpitsaa. Pääruokatarjoilun aloitti Little Gem -niminen, uskomattoman kauniisti rakennettu annos, joka sisälsi grillattua sydänsalaattia, paahdettua kurpitsaa, turnipsia sekä Västerbotten-juustoa. Nam!  Sen seurana nautimme The Swede -nimisen annoksen, jossa oli paahdettua parsakaalia, valkosipulia, grillattua halloumia, pannussa haudutettua kuhaa sekä supermureaa, naudan- ja porsaanlihasta valmistettua rullaa. 

Tässä vaiheessa olin jo ihan ähkyssä kaikista maistamistani annoksista, mutta vielä piti tietysti jättää tilaa jälkkärille, haha. Jälkiruokana saimme mukanani olleen pikkumiehen kanssa herkutella Big Apple -nimisellä annoksella, joka sisälsi muun muassa omenaa ja suussasulavaa sorbettia. Tämä annos osoittautui Jonatanin suosikiksi kuhan ohella.



Lounaan jälkeen minulle tarjoutui mieletön tilaisuus päästä haastattelemaan Marcusta, joten eikun tuumasta toimeen! Marcus on Etiopiassa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut maailmanlaajuisesti tunnettu huippukokki ja ravintoloitsija ja toimii New Yorkissa sijaitsevan Red Rooster -ravintolansa pääkokkina. Kokinuransa lisäksi Marcus on kirjoittanut useita erinomaisesti menestyneitä keittokirjoja niin englanniksi kuin ruotsiksikin ja lanseerasi yhdessä Clarion-hotellien kanssa Kitchen & Table -konseptin vuonna 2012. Ensimmäinen Kitchen & Table -ravintola avautui Clarion Hotel Arlanda Airportissa Ruotsissa ja sen jälkeen konseptia on otettu käyttöön kaikissa Clarion-hotelleissa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Konseptin kantavana ajatuksena on se, että syömisen tulee olla hauskaa, rentoa ja yhteisöllistä. Se näkyy myös ravintoloiden sisustuksessa, jossa on käytössä muun muassa pyöreät pöydät, joihin mahtuu isompikin seurue syömään ja viihtymään. Kaikissa Kitchen & Table -ravintoloissa ammennetaan New Yorkin monimuotoisesta ruokakulttuurista Pohjoismaisella twistillä.


Jännitin tietysti haastatteluun valmistuessani, osaanko esittää Marcukselle kysymyksiä, joita hän ei olisi jo kuullut kaikilta muilta toimittajilta. Marcus kertoi haastattelun alussa, että hänelle on itsellä lähes täsmälleen saman ikäinen poika kuin minulla, joten päädyimme sitten luontevasti jutustelemaan lapsiin ja lapsien ravitsemukseen sekä luomu- ja lähiruokaan liittyvistä jutuista. Haastattelu sujuikin tosi rennosti ja omalla painollaan ja olin otettu, kun Marcus haastattelun lomassa kehaisu juuri hankkimaani punaista pörrölaukkua. Huomatkaa muuten tuo Marcuksen huivi, jota suurena Vuitton-fanina ihastelin hänelle! Tiesittekö muuten, että Marcus on naimisissa upean malli Gate Hailen kanssa? Heillä on perheen kanssa New Yorkissa asunto lähellä Marcuksen Red Rooster -ravintolaa. Tässä Marcukselle esittämäni kysymykset ja hänen vastauksensa: 

Saatko resepteihisi inspiraatiota sosiaalisesta mediasta?
Kyllä saan, muun muassa kuvapalvelu Instagramista. Inspiroiva kuva ei välttämättä kuvaa lainkaan ruokaa, mutta jää jollain tavalla mieleen ja synnyttää ideoita.

Millaista ruokaa teillä syödään kotona lapsen kanssa ja millaisia makuja tarjoat lapsellesi?
Valmistamme vaimoni kanssa kaikki ruoat kotona itse ja tarjoamme lapsellemme sekä kiinteitä ruokia että soseita. En mausta ruokia mitenkään erityisellä tavalla, mutta valmistan lapsellemme itse muun muassa luumulla maustettua omenasosetta ja totutan häntä pikkuhiljaa erilaisiin makuyhdistelmiin.

Onko luomu- ja lähiruoan suosiminen sinulle tärkeää?
Kyllä, käytän erittäin mielelläni luomu- ja lähituotettuja raaka-aineita. Kaikkien käyttämieni raaka-aineiden ei kuitenkaan tarvitse ehdottomasti olla luomua, vaan minulle on tärkeää tukea paikallisia viljelijöitä ja tuottajia. Suosin siis erityisesti lähiruokaa!

Milloin tiesit, että sinusta tulee kokki?
Olin 16-vuotiaani harjoittelussa eräässä ravintolassa, kun tiesin, että tämä on se, mitä haluan tehdä!


Tähän loppuun vielä muutama sananen  Clarionissa nauttimistamme ihanista drinkeistä, joissa noudatetaan hotellin Zero Waiste -ajattelua. Ajattelu näkyy käytännössä muun muassa siten, että juomien valmistukseen käytetyt appelsiini- ja sitruunankuoret keitetään makusiirapiksi, jota voidaan käyttää juomien pohjana. Kuinka nerokasta! Muutenkin Clarion-hotellit ovat hyvin valveutuneita kierrätyksen ja ekologisuuden suhteen ja muun muassa ruokahävikin syntyminen pyritään minimoimaan. Meillä oli vierailun aikana maisteltava The Leftover Cocktail, Blueberry Lake sekä Recycled Collins Mocktail -nimiset, kauniisti koristellut drinkit. Pääsimme testaamaan myös Marcuksen omia nimikkoviinejä ja tykästyin kovasti maistamaani Sauvignon Blanc -rypäleistä valmistettuun Lenox 125 Marcus Samuelsson -valkoviiniin.



Kiitos vielä upeasta tapahtumasta Clarion Hotel Helsingille, Marcukselle ja Milttonille - oli ihana saada olla mukana!


SHARE:

27/11/2017

[OUTFIT] - CULOTTES & PEARLS


Mainiota maanantaita! Teittekö perjantain ja viikonlopun aikana hyviä Black Friday -hankintoja? Omalla ostoslistallani oli muutamia kosmetiikkahankintoja ja suunnistin perjantaina illalla vielä keskustan Zaraan, jossa osa vaatteista ja asusteista myytiin Black Fridayn kunniaksi -50 %:n alennuksella. Saavuttuani Aleksin liikkeeseen huomasin, että paikalla on tooodella paljon muitakin ja vaaterekkien välissä liikkuminen vaunujen kanssa oli hieman haastavaa. Sovittelin muutamaa juttua, mutta mukaan lähti sitten kuitenkin vain ihana helmilaukku ja siihen matchaavat helmikoristellut hansikkaat. Nämä olivat tietysti normaalihintaisia, damn. Mutta heti nuo molemmat nähtyäni päätin, että ne lähtevät mukaan! Rakastan helmitehosteita, joita on Zaran farkuissa, neuleissa ja asusteissa näkynyt pitkin loppukesää ja syksyä. Helmikoristeet tuovat asuun heti ihanaa naisellisuutta ja saavat vanhan villakangastakin näyttämään uuteen kauteen päivitetyltä. 

 Helmikoristeltu laukku tulee olemaan käynnissä olevan pikkujoulukauden suosikkini, koska pienestä koostaan huolimatta se vetää sisäänsä kaikki tärkeimmät jutut puhelimesta puuterirasiaan ja huulipunaan. Helmikirjallut hansikkaat ovat kiva vastapari näille viime talvena hankkimilleni niittihansikkaille, jotka sopivat mielestäni paremmin vähän edgympiin tai vastavuoroisesti pelkistelympiin asukokonaisuuksiin.


Näiden lauantaina Ted Baker -laattamalliston lanseeraustilaisuuden jälkeen Camillan nappaamien kuvien kautta sain vihdoin tänne blogin puolelle nämä syksyn lempparihousuni, jotka ovat olleet hankintahetkestä lähtien jalassani lähestulkoon joka viikko. Tykkään siitä, miten culottesit päällä on aina niin ryhdikäs olo ja nilkan vilahtaminen (värittömät sukkahousut toki alla) tekee asusta supernaisellisen. Kaiken lisäksi nämä housut ovat todella mukavat päällä! Yläosaa ja takkia vaihtamalla housuista saa taiottua ihan erilaisia asukokonaisuuksia ja syksyn aikana olenkin parittanut ne usein rennon bomberin tai t-paidan kanssa. Lauantaina päälle pääsi kuitenkin tekoturkistakki, joka on tämän vilukissan talven pelastun korkean kauluksesa ansiosta! Hauska sattuma muuten, että huomasin kenkiä lukuunottamatta asun kaikkien osasten olevan Zarasta, joka on kyllä yksi kaikkien aikojen lempparikaupoistani. 



furry coat / Zara
culottes / Zara
bag & gloves  / Zara
ankle boots / Laura Biagiotti


kuvat Camilla / edited by me

SHARE:

24/11/2017

PARHAAT BLACK FRIDAY -TARJOUKSET KAUNEUDENHOIDOSSA JA KOSMETIIKASSA



Upeaa Black Friday -perjantaita! Tänään vietetään yhtä vuoden odotetuimmista shoppailupäivistä ja suurin osa tutuista verkkokaupoista on lähtenyt tapahtumaan mukaan huikeilla alennuksilla. Tänään on hyvä hetki hyödyntää tarjoukset myös joululahjahankintoja silmällä pitäen! Itse ajattelin hamstrata tänään muutamia ihonhoidon ja kauneuden suosikkejani, joihin kuuluu muun muassa puolalainen luonnonkosmetiikkasarja Naturativ, virolainen Nurme, saksalainen Lavera sekä australialainen Zuii. Te blogia pidempään lukeneet tiedätte, että sydämeni sykkii erityisesti puolalaisille tuotteille, sillä meillä on siellä sukua. Rakastan Naturativin tehokkaita Ecoampule-seerumeita, jotka ovat minulla päivittäisessä käytössä! Niiden lisäksi ostoslistallani on Nurmen supertehokas jalkojen kuorintasaippua ja Laveran huikean hyvä irtopuuteri ja meikkivoide, jotka sopivat omalle iholle täydellisesti.

Myös Zuiin monikäyttöinen Lip&Cheek -poski- ja huulipuna, josta itselläni on päivittäin käytössä sävy Helena, on mielettömän hyvin iholle levittyvä ja luonnollisen punan poskille tuova tuote! Näistä ja kaikista muista Biodellyn tuotteista saa nyt tuntuvan -20 %:n alennuksen koodilla biodellyblack. Tarjous on voimassa 24. - 27.11 eli vielä viikonloppunakin ehtii ostoksille! Biodellyn valikoimaan pääset tästä.

Jolie.fi -verkkokauppa tarjoaa Black Friday -perjantaina - 20 %:n alennuksen muun muassa luonnonkosmetiikkamerkki Alima Puren ja Couleur Caramelin tuotteista. Itse ihastuin amerikkalaisen Alima Puren tuotteisiin päästyäni testaamaan niitä I love me -messujen puitteissa ja merkin mineraaliaurinkopuuteri sävyssä Maracaibo on vaalealle iholleni täydellinen - ei liian keltainen eikä liian kimalteleva! Tykkään tosi paljon myös Alima Puren Daisy-sävyisestä huulisävytteestä, joka antaa huulille kevyen värin niitä samalla kosteuttaen ja hoitaen. Itseruskettaviin uusiin suosikkimerkkeihini kuuluva luonnonmukainen Eco by Sonya -sarja on myös -20%:n alessa, samoin ihana Estelle & Thild -sarja. Estelle & Thildin mielettömän hyväntuoksuinen Fresh Water Lily -vartalovoi on koostumukseltaan kermainen ja ihanteellinen kuivan talvi-ihon kosteuttamiseen. Täydellinen hemmottelutuote suihkun jälkeen käytettynä. 

Eco by Sonyan kulttimainetta niittävä asteittain itseruskettava kasvovesi on oma suosikkini, sillä se tekee tehtävänsä yön aikana ja aamulla kasvot näyttävät siltä, että olisi käynyt pikapyrähdyksellä etelän lämmössä. Tykkään tosi paljon myös sarjan itseruskettavasta vaahdosta, joka antaa syvän ruskettuneen värisävyn iholle yhden levityskerran jälkeen. Itse annan tuotteen vaikuttaa iholla yön yli, jotta saan sävystä tummimman mahdollisen. Jolien valiloimaan pääset tästä.





 Natural Goods Company iskee Black Fridayn kunniaksi pöytään huikeita -40 %:n alennuksia valikoiduista suosikkituotteista. Esimerkiksi ruusuvettä sisältävä, itselläni parhaillaan käytössä oleva Mossa Micellar Water-puhdistusvesi sekä Mossa-sarjan tehokosteuttava vitamiinipäivävoide kannattaa nyt hankkia itselle tai lahjaksi pukinkonttiin. Tiesittekö muuten, että Mossa on latvialaisen, laadukkaista luonnonkosmetiikkatuotteistaan tunnetun Mádaran omistama sisaryritys? Mádaran kuivalle ja sekaiholle erinomaisesti sopiva Smart Antioxidant Cream -syväkosteuttava voide on nyt myös saatavissa -40 %:n BF-hinnalla, samoin merkin herkälle iholle soveltuva Nokkonen Daily Defense -voide. Erittäin kosteuttava monitoimivoide sopii äärimmäisiin sääolosuhteisiin eli Suomen talveen täydellisesti! 

Kirsikkafanina iskin silmäni myös Santen ihanaan joulupakkaukseen, joka sisältää limited edition -tuoksuisen Cherry Vanilla -suihkugeelin ja vartalovoiteen. Tämän huolisin mielelläni lahjaksi itselleni ja alle kympin hinta ei todellakaan ole paha. Haluaisin testata myös pitkille, käsitellyille ja vaalennetuille hiuksille sopivaa Santen korjaavaa ja kirkastavaa shampoota, joka lupaa kosteuttaa hiuksia tehokkaasti. Natural Goods Companyn valikoimaan pääset tästä.

Ihanaa viikonloppua ja palataan taas pian! 



* sisältää mainoslinkkejä

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig