06/07/2012

Style by Lauren Conrad

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua rakkaat lukijat! Tämän aamuinen työmatkani sujui varsin rattoisissa merkeissä Lauren Conradin Style -tyylikirjan parissa! Hankin sen eilen Akateemisesta kirjakaupasta ja siellä olikin sopivasti enää yksi kappale kyseistä kirjaa hyllyssä. Olen jo pitkään himoinnut kyseistä tyyliraamattua ja matkalla Espalle piknikille kävin sen vihdoin itselleni lunastamassa.






Laurenin kirjassa on mainioita vinkkejä asusteiden valintaan, shoppailuun, matkustusvaatteiden valintaan ja onnistuneiden kampauksien ja meikin tekoon. Ehkä saan tämän opuksen avulla pakattua järkevästi myös tulevaa lomareissua varten :)

SHARE:

05/07/2012

Matkakuume!

Wuhuu!!! Olen niin innoissani lähestyvästä lomasta ja tulevasta reissusta, että en meinaa malttaa millään odottaa hieman yli viikkoa! Eilen illalla buukkasimme nimittäin S:n kanssa matkan aika lyhyellä varoitusajalla. Koska itselläni on tänä vuonna lomaa ainoastaan viikon verran, täytyy siitä ottaa kaikki irti. Suomessakin on toki mukava viettää lomaa, mutta maamme kesäsäiden ollessa tunnetusti varsin oikukkaita, päätimme pelata varman päälle ja varata reissun etelän lämpöön :)

Reissutoiveena itselläni on tietysti kunnon rusketus, rentoutumista, pokkareiden lukemista rannalla, loistavaa seuraa, uimista, aurinkoa, hyvää ruokaa ja juomaa, veneretkiä ja kuutamokävelyitä. Tämän näköisiin maisemiin suuntaamme:










SHARE:

Koruhankintoja

Alkuviikosta korvissani killuneet, mustaa ja neonpinkkiä yhdistelevät korvakorut ovat Mary H:n vinkkaama tuore hankinta Hennesiltä. Kiitos vielä Marylle! Korvikset ovat ihanan kevyet ja samantyyliset kuin täällä blogissakin viime kuun postauksissa vilahtaneet limenvihreät versiot.




Paita, huivi ja korvakorut H&M

Tuohon lettikampaukseen olen kyllä mieltynyt todella sen helppouden vuoksi! Hiukset eivät tule silmille kovassakaan merituulessa ja kampaus näyttää huolettoman tyttömäiseltä. Ihanaa ja helteistä torstaita!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig