29/03/2011

Home, sweet home

Hejsan allihopa! Olen jälleen kotona potemassa yhä jatkuvaa flussaa, mutta onneksi olo tuntuu paremmalta kuin eilen. Ajattelin tehdä ennen kouluhommiin tarttumista nopean postauksen kodistani ja sen sisustuksellisesta tyylistä. Koti on nimittäin sen verran tärkeä tukikohta elämässä, että sen soisi olevan mahdollisimman viihtyisä ja sellainen, johon saa mahdutettua kaikki arjessa välttämättömät tavarat ja kalusteet. Lisäksi kodin pitäisi olla mielellään valoisa, lämminhenkinen ja talon asukkaan tai asukkaiden persoonaa jollain tavalla kuvastava. En itse pidä liian kliinisestä ja minimalistisesta sisustuksesta, mutta tottakai tilavan tuntuinen ja siisti asunto on aina tavoitteena sisustustyylistä riippumatta :) Olen aina pitänyt valkoisesta väristä, joka saa mielellään olla hallitseva väri asunnossani. Lisäksi raikkaan merihenkiset sävyt turkoosista tummansiniseen ovat mieleeni, samoin erilaiset raita- ja ruutukuosit maltillisissa määrin. Taitan liikaa merihenkisyyttä beigellä, ruskealla ja kullalla, jotka tuovat sisustukseen harmonisuutta ja lämpöä. Suosin myös pieniä, mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka lisäävät mielestäni sisustukseen persoonallisuutta.










Kuten kodistani otetuissa kuvissa näkyy, olen todella ihastunut valkoiseen tähtikuvioon tummansinisellä pohjalla ja se toistuu monissa esineissä ja tekstiileissä. Tähtikuviota alkaa olla poikaystäväni mukaan jo tarpeeksi, joten koitan sen hankkimista rajoittaa :) Viimeisessä kuvassa näkyvä purjevenettä esittävä lasimaalaus on lahja entiseltä työkaveriltani ja se on toteutettu tuttavani purjevenettä esittävän valokuvan pohjalta. Lämmin kiitos vielä R:lle tästä upeasta työstä!

Aiemmissa blogipostauksissani olenkin jo todennut, että pidän sisustuksessa etenkin Gantin ja Lexingtonin tyylille ominaisista tähtikuvioista, raidoista ja raikkaista väreistä. Yhteensointuvat värikombinaatiot valkoisella taustalla toimivat loistavasti ympäri vuoden ja pidän merellisestä fiiliksestä myös talvella. Myös molempien merkkien liinavaatteista ja sisustustekstiileistä huokuva tietynlainen kesähuvilamaisuus on mielestäni viehättävää.




photos Lexington & Gant

Rakastan myös näyttäviä ja kauniita kattauksia ja muita pieniä yksityiskohtia, joilla luodaan myös ruokailuun kodikas ja viimeistelty fiilis. Tyylikkäät lasinaluset, lautasliinarenkaat ja kankaiset lautasliinat kruunaavat juhlavan aterian tai luovat ripauksen luksusta arkeen.

Tämän hetken himotuslistalla ovat Lexingtonin kankaiset lautasliinat ja ihanat kulhot sekä Gantin villainen torkkupeitto! Nyt menen nauttimaan höyryävän kuumaa teetä ja jatkan gradun parissa aherrusta flunssasta huolimatta, palataan!

photos Lexington & Gant
SHARE:

28/03/2011

Saturday's party hair

Viikonloppu oli mitä mainioin, mutta tällä hetkellä kärvistelen kotona koneen ääressä riesanani ikävä nuha :( Syytän tästä petollista takatalvea (aamulla pyrytti taas lunta) ja käyn taisteluun flunssapöpöjä vastaan teen, tuoreen inkiväärin ja monivitamiiniporetablettien voimin. Onneksi perjantaihin ja silloin alkavaan Tukholman reissuun on vielä hetki aikaa, että tokenen tästä ennen sitä!

Vietimme siis lauantai-iltaa norjalaisen vaihtariystävämme M:n luona Lauttasaaressa, josta ilta jatkui myöhemmin keskustaan ja yökerhoon. Paikalla oli meidän suomalaisten lisäksi edustettuina varsin monta eri kansallisuutta ja kivasta ja kansainvälisestä viikonlopusta inspiroituneena ajattelin nyt tehdä teille postauksen siitä, miten usein laitan hiukseni, kun lähden ulos. Ja tässä tapauksessa vielä sen pitkän kaavan mukaan :) Joten olkaapas hyvät:



Kun lähden rakentamaan kestävää ja sileää juhlakampausta, käytän vastapestyihin hiuksiini usein Paul Mitchellin Super Skinny-seerumia, jonka levitän märkiin, pyyhekuivattuihin hiuksiin. Myös John Friedan Frizz Ease original-seerumi on erittäin hyväksi havaittu tuote tähän hiusten pintaa siloittavaan tarkoitukseen. Tämän jälkeen kampaan hiukset kertaalleen ja suihkutan niihin föönin ja muiden muotoilulaitteiden kuumuudelta suojaavaa Schwarzkopfin Got2b Guardian Angel-suojasuihketta ja föönaan sitten hiukset samalla varovasti kammaten.

Kun hiukset on föönattu, on suoristuraudan vuoro. Käytössäni on ihan perinteinen, keraamisilla lämpölevyillä varustettu Remingtonin rauta, joka on ollut käytössä noin puoli vuotta edellisen raudan sanottua sopimuksensa irti. Suoristuksen jälkeen lisään hiusten päälliosaan ja otsahiusten tyveen hieman Swiss O-Parin Frottee-kuivashampoota. Olen huomannut kuivashampoon lisäävän kampauksen kestävyyttä ja poistavan niistä liiallista liukkautta ja lasimaisuutta.



Kun kuivashampoo on varovasti lisätty hiusjuuriin ja hiusten tyvi harjattu huolellisesti kertaalleen, lisään pikkuriikkisen ripauksen kampaukseen lisää volyymia ja pitoa tuovaa hiuspuuteria. Käytössäni on tällä hetkellä Proffsin Volume Powder-hiuspuuteri, mutta muunkin merkkiset vastaavat tuotteet ajanevat asian mainiosti. Harjaan hiuspuuterin samalla hieman tupeeraten ihan hiusten juureen.

Kun tyvi on tupeerattu ja saanut lisää kuohkeutta, laitan lämpörullat kuumenemaan käyttövalmiiksi. Käytössäni on Babylissin samettipäällysteiset rullat, jotka minusta hiustenlaitossa ovat ihan must! Rullien lämmettyä noin 10 minuuttia, alan erotella parin-kolmen sentin paksuisia hiusosioita. Tällä kertaa käänsin ensimmäiseksi sivuhiukseni kaartumaan hieman ulospäin 70-lukulaiseen tyyliin muutaman suuren lämpörullan avulla. Pohjalla käytin viime kesänä Espanjasta hankkimaani Stylius Hidro Cremaa, joka lupaa hiuksille mucho volumen :D
Varmasti myös jokin vastaava, silottava ja kevyesti tukea antava muotoilutuote sopii tähän tarkoitukseen.



Kun rullat ovat vaikuttaneet päällimmäisissä hiuksissa n. 8 minuuttia, otan ne pois ja jatkan muiden, alempien hiusten rullausta. Käytän erikokoisia rullia mahdollisimman luonnollisen ja elävän lopputuloksen varmistamiseksi. Päällimmäisten hiusten alla ennen rullausta käytän vain tuota mainitsemaani espanjanlaista muotoiluvoidetta, mutta alempiin hiuksiin suihkutan myös L'Orealin Studio Hot Curl-muotoilusprayta, joka sisältää myös lämpösuojan. Tuote antaa kunnon pidon ja kestää hiuksissa koko illan pitäen ne halutussa muodossa.

Kun kaikki hiukset on rullattu, annan rullien vaikuttaa hiuksissa noin 20 minuuttia - puoli tuntia ennen niiden pois ottamista. Odotteluajan voi käyttää vaikka imuroimiseen, kuten itse tein lauantaina.



Ja tadaa - rullien poistamisen jälkeen lopputulos on viittä vaille valmis. Kannattaa antaa hiuksien jäähtyä hetki ja avata kiharoita varovasti sormin, jottei lopputulos olisi liian "laitetun" näköinen. Sitten kevyt harjaus ja suihkaus hiuslakkaa kiinnittämään kampauksen. Itse olen tykästynyt Schwarzkopfin Taft Shine Hairspray-lakkaan, joka antaa voimakkaan pidon ja kiillon. Tähän väliin vielä kertaalleen pieni mainostus siitä, että hovikampaajanani toimii ihana siskoni, johon hiusten pidennyksistä kiinnostuneet saavat yhteyden laittamalla meiliä osoitteeseen outij@luukku.com.

Viimeisessä kuvassa illan asuni, johon kuului H&M:n hame, Espritin kultainen vyö, DKNY:n metallinhohtoinen clutch-laukku ja Zaran silkkitoppi (väri tosin vaihtui vielä ennen lähtöä pinkistä lilaksi). Ranteessa minulla oli muuten uusi rusettiranneke :)

Tässä vielä muutama julkisuusta tuttu nainen, joiden upeista hiustyyleistä inspiroidun itsekin:



Supermalli Marisa Miller omaa täydelliset hiukset!



Gossip Girl-sarjan Serena eli Blake Lively tunnetaan luonnollisista, aaltoilevista kiharoistaan



Sienna Miller kokeilee mielellään erilaisia hiustyylejä ja kampauksia - ja yleensä onnistuu!



Victoria Silvsted on ehkä vanhimmiten innostunut hieman liikaa botoxista, mutta naisen tukka on aina tiptop (jopa rannalla!) ja yleensä varsin muhkea 

Toivottavasti tästä oli iloa ja oikein miellyttävää maanantai-illan jatkoa kaikille!

photos all over press
SHARE:

22/03/2011

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä

Muistan vieläkin, kun elokuva Clueless saapui Suomen elokuvateattereihin. Elettiin vuotta 1995 ja leffan päähenkilö Cher oli minusta täydellinen - etenkin hänen vaatekaappinsa. Sinkkuelämää-sarjan myötä naiset ympäri maailmaa pääsivät unelmoimaan samanlailla varustellusta vaatekaapista kuin Carrie Bradshawlla. Unelmissa kiilsi täydellinen vaatekaappi, jonka jokainen osanen olisi upea, tyylikäs, toisten osasten kanssa yhteensopiva ja kantajalleen täydellisesti istuva. Kaappi, josta löytyisi aina ne oikeat asusteet ja vaatteet tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, eikä "mulla ei oo mitään päällepantavaa" -päiviä olisi koskaan. Kaappi, joka olisi täynnä Chanelin ja Louis Vuittonin laukkuja, Guccin ja Bottega Venetan vöitä, Ray Banin aurinkolaseja, Tiffanyn koruja, Hermésin huiveja, Manolo Blahnikin, Jimmy Choon ja Christian Louboutinin kenkiä räätälöidyistä ja upeista materiaaleista valmistetuista vaatteista puhumattakaan!


 

Clueless-Cherin vaatekaappi oli automatisoitu niin, että neiti saattoi näppärästi valita haluamansa asukokonaisuuden aamuisin muutamalla hiiren painalluksella ja siististi henkareilla roikkuvat vaatteet ohjautuivat sitten vaatekaapista sähköiseltä  "hihnalta" hänelle sovitettaviksi. Kunpa joku fiksu insinööri kehittelisi vastaavan myös reaalimaailmaan helpottamaan naisten arjen sujumista ja ikuista aamuista piinaa juuri oikean asukokonaisuuden valinnasta! Cher myös lanseerasi elokuvassa legendaarisen lauseen: "I don't trust a mirror. So I take polaroids instead". Nykyaikainen tyyli- ja muotibloggari käyttää polaroidien asemasta digijärkkäriä tai laukussa helposti mukana kulkevaa pikkukameraa, mutta idea on sama ja täydellisen asukokonaisuuden metsästys jatkuu :)



Vaatekaappi, jonka kaikki palaset sointuvat riitelemättä yhteen keskenään ja kestävät hyvin aikaa samalla tyylikkyytensä säilyttäen, on varmasti lähes jokaisen naisen tavoitteena. Tämä on järkevää jo pelkästään taloudellisten hyötyjen takia, jotka saa, kun ei joudu uusimaan koko garderobia sesongin muodin oikkujen mukaisesti, vaan perustaa klassisiin tyylin kulmakiviin. Näitä kulmakiviä ovat mielestäni muun muassa seuraavat:

* yksinkertaiset, hyvin istuvat jakut, joita on helppo yhdistellä hameiden, housujen ja mekkojen kanssa
* hyvin istuvat tummat, siistit farkut
* klassiset v-aukkoiset villa- ja kashmirneuleet, jotka ovat oikealla hoidolla lähes ikuisia
* juhlavat, silkkiset tai sifonkisekoitteiset puserot, joita voi yhdistellä puolihameen ja housujen kanssa
* laadukas päällystakki, esim. villakangastakki syksyyn ja talveen ja trenssitakki kevääseen
* nahkaiset korkokengät: kapekärkiset mustat avokkaat sopivat miltei kaikkiin juhlatilaisuuksiin
* nahkaiset saappaat ja nilkkurit
* pieni clutch-laukku ja musta tai ruskea laadukas isompi laukku arkikäyttöön (ei mielellään kankainen, joka  
  kuluu nopeasti Suomen sääolosuhteissa)
* valkoinen ja musta v-aukkoinen t-paita laadukasta materiaalista
* klassisesti kuvioitu silkkihuivi
* nahkainen musta ja ruskea vyö ja mustat tai ruskeat nahkahansikkaat
* tyylikkäästi leikattu pikkumusta
* täyspitkä juhlaleninki arvokkaampiin tilaisuuksiin
* omiin kasvonpiirteisiin sopivat aurinkolasit/silmälasit
* villainen, klassinen kauluhuivi

Listaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta tuossa oli mukana moni klassikko, jotka mielestäni luovat perustan tyylikkäälle pukeutumiselle. Trendiasusteilla voi ja kannattaa toki maustaa klassista pukeutumistyyliä, mutta tyylikkyys ja muoti ovat kaksi eri asiaa. Myös oma persoonallisuus on vahvasti kytkyksissä tyylikkyyteen, sillä tyylikkyys ei ole jotain, joka on mahdollista vain liimata päälle. Lopuksi vielä Lillie Langtrya lainaten: "On jokanaisen oikeus olla välittämättä muodin oikuista ja sen sijaan pukeutua tavalla, joka tukee omaa luonnetta ja persoonallisuutta."

photos Sex and The City - the movie

Uusien kokonaisuuksien löytäminen ja yhdistäminen täydellisen vaatekaapin saavuttamiseksi jatkuu läpi elämän ja hyvä niin, sillä puuhaa on oikeastaan varsin hauskaa ja luovaa. Iloista tiistai-iltaa rakkaat lukijat!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig