22/11/2021

IT'S BEGINNING TO LOOK LIKE CHRISTMAS

*yhteistyössä Desenion kanssa

Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja on vaikea uskoa, että jo 4 viikon päästä koittaa jouluaatto! Tämä joulunaika on aina ollut yksi vuoden parhaista jutuista, kun kotiin saa kääriytyä viltin alle hyggeilemään glögimukin ja hyvän kirjan pariin. Aloitimme tänä vuonna joulufiilistelyn poikkeuksellisen aikaisin ja tällä hetkellä meillä onkin kotona jo täysi joulusisustus valmiina. Olen niin tyytyväinen, että päätimme tänä vuonna laittaa kuusen esille jo marraskuun alkupäässä, sillä kuusi tuo kotiin ihanaa tunnelmaa ja päivitti koko olohuoneen kertaheitolla jouluun. Rakastan myös kuusen valoja, jotka loistavat kilpaa kynttilöiden kanssa tuoden valoa tämän marraskuun pimeyden keskelle. Joku saattaa muistaakin, että meillä ollut useampana vuonna kotona valkoinen joulukuusi, mutta tänä vuonna päätin tilata sen tilalle uuden, lumihuurteisen version. En voisi olla tyytyväisempi tähän uuteen kuuseen, joka sopii sattumalta meidän harmaan ja vihreän sävyjä sisältävään sisustukseen täydellisesti. Tarkoitus on tehdä uudesta kuusestamme vielä kattavampi oma postaus myöhemmin, kun se on saanut yllensä koristeteet. Tällä hetkellä meillä on kuusessa ainoastaan valot ja koristelemme sen lasten kanssa yhdessä sitten lähempänä joulukuun alkua.

Jotta joulufiilistely ei jäisi pelkän kuusen ja kynttilöiden varaan päätin tänä vuonna panostaa täysillä myös avokeittiö-olohuoneemme seiniä koristavien julisteiden jouluilmeeseen päivittämiseen. Desenion tämän talven juhlakauden upeasta The Holiday Collection -mallistosta löysin meidän makuumme täydellisesti matchaavat jouluiset julisteet. Tyylikkään minimalistiset ja abstraktit julisteet beige-valkoisen sävyissä iskivät heti, joten valinta oli helppo. Tilasin kuusen viereiselle seinälle ison Happy Holidays No 1 -kuusijulisteen koossa 50 x 70 cm. Vastapäiselle seinälle tilasin samaisessa koossa tämän Happy Holidays No 2 -lumihiutalejulisteen. Olkkarin tauluseinälle innostuin tilaamaan vielä kuusijulisteesta hieman pienemmän version koossa 30 x 40 cm, joka pääsi seinälle itse maalamani öljyväritaulun viereen.  Kaikille julisteille valitsin samanlaiset metalliset mustat, yksinkertaisen tyylikkäät ja modernit kehykset.  Sekä kuusi- että lumihiutalejulisteessa on ihanat, joulutunnelmaan sopivat "Happy Holidays Wish you joy, peace, happiness, health, love and prosperity" tekstit, joita lueskellessa tulee lämmin joulufiilis.


On todella kiva, että Deseniolta saa eri sesonkeihin sopivia julisteita ja ekslusiivisia erikoismallistoja, Esimerkiksi loppukesästä tilasin meille useamman lempparisaarellamme Mallorcalla kuvatun julisteen juuri ennen syyskuista matkaamme Palma de Mallorcalle. Desenion joulujulistevalikoima on tänä vuonna mielestäni erityisen ihana, sillä se sisältää jouluisen punaisen, vihreän ja valkoisen sävyissä tunnelmaa huokuvia printtejä. Itseäni miellyttivät etenkin lumiset tunturimaisemajulisteet, jotka toimisivat pienimmässä julistekoossa (13 x 18 cm) myös upeina kortteina. Kannattaakin kurkata läpi koko valikoima, jos haluat helposti päivittää kotisi jouluilmeeseen.


SHARE:

29/12/2020

MEIDÄN JOULU RUKALLA


Lumista joulukuun viimeistä viikkoa! Tänään vähän joulukuulumisia viime viikolta, jonka vietimme Rukan upeissa tunturimaisemissa jälleen kerran: tämä oli laskujeni mukaan jo kolmas joulu, jonka vietimme pohjoisessa ja ensi vuonna on tarkoitus jatkaa rakkaaksi muodostunutta perinnettä. 

Tämä joulu oli siinä mielessä meille aivan erityinen, että meillä oli reissulla ensimmäistä kertaa alle kuukauden ikäinen pieni perheenjäsen mukana ja kyllähän se reissuun lähtö noin pienen kanssa hieman etukäteen jännitti. Erityisesti pohdimme, miten pitkästä meno- ja paluumatkasta selvitään. Menomatkalle buukkasimme aiemman Rukan syyslomamme tapaan hotellihuoneen Scandic Kuopiosta, jotta reissun teko ei tuntuisi liian raskaalta. Se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Oli kiva rentoutua hotellin aamiaisella suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen ja jatkaa siitä sitten ajomatkaa kohti pohjoista. Rukalle kuitenkin ajaa Helsingistä noin 9 tuntia ja siihen vielä pysähdykset päälle, joten pienten lasten kanssa matkatessa reissuun kannattaa todella varata aikaa. Vauvan selkä ei myöskään tykkää liian pitkästä turvakaukalossa istumisesta, joten taukoja kannattaa senkin vuoksi pitää vähintään 1-2 tunnin välein.


Olimme reissussa viikon verran ja perille tutulle mökille saavuimme lauantai-iltana. Oli niin huikea fiilis nähdä taas pitkästä aikaa lunta! Täällä eteläisessä Suomessa kun ollaan koko loppusyksy ja talvi kärvistelty kovin sateisissa keleissä eikä tunnelma ollut kovin jouluinen vallitsevan koronatilanteen vuoksi vesisateiden keskellä. Teki siis todella hyvää vaihtaa hetkeksi maisemaa ja nauttia lumesta ja tuntureiden kajosta. 

Meidän perheen marras- ja joulukuu ovat olleet sen verran hektisiä, että halusimme tänä vuonna pyhittää jouluviikon ennen kaikkea perheen kanssa yhdessä oloon, lepäämiseen ja kevyeen ulkoiluun. Päätimme jo ennen matkaa, että tänä vuonna emme laskettelurinteisiin suuntaa, vaan keskitymme hiihtelyyn ja kävelylenkkeihin. Itse en ole saanut vielä edes lupaa laskettelun tai ylipäänsä mitään nopeita suunnanmuutoksia sisältävien lajien aloittamiseen, joten odotan mieluummin suosiolla vielä hetken ja annan kropan toipua. Tietysti hieman haikea fiilis, kun syyslomallakaan en rinteisiin päässyt raskauden vuoksi, mutta kyllä sitä ehtii myöhemminkin laskettelemaan.




Mitä muuta mökillä ja Rukalla tuli sitten tehtyä? Ainakin saunottua paljon, nautittua takkatulen loimusta glühweinin kera, poltettua kynttilöitä ja syötyä hyvin. Tänä vuonna emme koronatilanteen vuoksi halunneet viettää aktiivisesti aikaa Rukankylän ravintoloissa ja siksi mökillä tuli kokkailtua itse päivittäin. Rukan parhaat burgerit tarjoavassa Ruok Burgerissa tuli käytyä, samoin Pisteessä, jossa lämmittelin beben kanssa miehen ja esikoisemme viihtyessä pulkkamäessä. Täytyy vielä kehua tässä yhteydessä Rukankylän Kotipizzaa, josta sai tilattua kotiinkuljetuksella mökille tuoretta pizzaa - yhden päivän pelastus!

Rukalla ei tänä vuonna nähty perinteistä soihtulaskua ja jouluhartausta ja joulupukin vierailu Rukankylässä jäi myös ensi vuoteen. Onneksi vietimme viime vuonnakin jouluviikon Rukalla, joten sieltä oli vielä muistissa ihania muistoja eivätkä tämänvuotiset rajoitukset meitä haitanneet. Rukalla vietettyihin jouluihimme on kuulunut toki olennaisena osana aina nimenomaan Rukankylässä ja Ruka Valleyssa vietetyt ulkoiluhetket, after ski -meiningit ja ravintoloissa lounastaminen, joten tietysti varmasti kaikki toivomme, että tämä koronatilanne tästä pian hellittää ja asiat palaavat normaaleiksi.



Odotettu h-hetki eli jouluaatto starttasi meillä tänäkin vuonna Joulupukin Kuumaa Linjaa kuunnellen ja Lumiukkoa katsellen. Koko päivä oli todella onnistunut ja aikataulut osuivat hyvin nappiin. Päästiin aloittelemaan jouluillallista alkuillasta ja sen jälkeen vuorossa oli joulusauna. Rukan mökin sauna on todella ihana - juuri sellainen perinteinen kunnon sauna - joten siellä rentoutuu aina ihan eri tavalla kuin omassa kotisaunassa. Jouluaaton illallispöytään katoimme lemppariherkkujamme mädistä silleihin, graaviloheen ja kinkkuun. Erityisesti muikun-, siian- ja kirjolohenmäti maistui blinien kanssa tarjottuna Jonatanille niin hyvin, että hän ei kovin paljon muuta jaksanutkaan jouluillan herkuista syödä. Poislukien tietysti loppuillan suklaakonvehdit, haha.

Tällainen oli meidän joulu tänä vuonna ja taas jäi paljon kivoja muistoja perheen kanssa vietetyistä yhteisistä hetkistä. Nyt valmistaudun henkisesti jo ensi vuoteen - toivottavasti teillä oli ihana joulu ja palataan taas pian!


SHARE:

23/12/2019

GREETINGS FROM WINTER WONDERLAND


Aatonaaton terveiset joulun taikamaasta tuntureiden keskeltä! Olemme parhaillaan Rukatunturilla perheen kanssa joulun vietossa ja täytyy sanoa, että kyllä nämä lumiset maisemat virittelevät mielen ihan eri lailla joulutunnelmiin kuin vesisateet, joita on eteläisessä Suomessa tullut varsin tiuhaan tässä joulun alla. Joulutunnelmissa on toki eletty tiuhaan koko kulunut kuukausi kotosallakin ja IG:n puolelle olen päivittänyt kuvamateriaalia, miltä meidän tämän vuoden joulusisustus näyttää. Harmillisesti en ole ehtinyt työkiireiden, sairastelun ja muiden kiireiden alla blogiin päivittelemään hetkeen kuulumisia, mutta täällä ollaan yhä ja toivottavasti ensi vuonna ehdin ruudun taakse useammin.

Täällä Kuusamossa ja Rukalla mieli lepää ja siksi tämä vuoden lopun reissukin osui täydelliseen paikkaan, kun ehdimme vähän ladata akkuja ja nauttia ihan vaan perheen kesken olemisesta. Viime vuonna vietimme Rukalla uudenvuoden viikon ja silloin täällä oli todella kirpakat pakkaskelit, mutta tällä kertaa täällä on erinomaiset ulkoilukelit lämpömittarin näyttäessa varsin maltillisia pakkaslukemia. Laskettelurinteeseen olisi tälläkin kertaa tarkoitus mennä  ja tällä reissulla on myös tarkoitus perehdyttää minimme murtomaahiihdon maailmaan. Mini sai isoisältään nimittäin ensimmäiset oikeat murtsikkasukset monoineen joululahjaksi ja innokkaasti niitä jo olohuoneen maton päällä ennen tätä reissuamme testaili. Ulkona on tarkoitus viettää aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista ja eilisen ulkoilupäivän hitti oli Rukan kylästä löytyvä jääliukumäki. Kävimme myös lemppariravintolasamme Rukan Kuksassa nauttimassa mielettömän hyvää porokeittoa, joka on täällä Pohjoisen reissulla aina must! Suunnitelmissamme on vierailla myös porotilalla, jossa kävimme viime vuonnakin ja huomenna jouluaattona Rukan kylässä on käymässä joulupukki poroineen ☃️ Ruka-Kuusamon jouluviikko-ohjelmassa on myös kauneimpia joululauluja ja jouluaaton perinteiden hartaushetki Rukan eturinteiden juurella. Joulutunnelmiin päästään siis varmasti ja innolla odotamme koko perhe jo aattoiltaa.


Aiempien vuosien tapaan majoitumme täällä Rukan kylän läheisyydessä sijaitsevassa kodikkaassa kaksikerroksissa hirsimökissä, jonka sydän on iso takka. Siellä on ehditty jo paistaa useamman kerran makkaroita hiilloksen lämmöstä nauttien. Toinen juttu, jota odotan aina tänne tullessamme, on mökin sauna, joka tarjoaa parhaat löylyt ja jossa on ikkuna jouluiseen taikametsään. Parasta! Mökkifiilistely onkin yksi reissun parhaita juttuja, kun saa olla vain ja lukea lempikirjaa sohvalla villasukat jalassa. Eilen laitoimme mökin eteen kauniin ulkotulen ja myöhemmin tällä viikolla olisi tarkoitus rakentaa lumiukko ja lumilyhtyjä minin iloksi.


Rauhallista & rentouttavaa joulua!

SHARE:

22/12/2018

IT'S THE MOST WONDERFUL TIME OF THE YEAR


On taas se aika vuodesta, kun on aika unohtaa hetkeksi arkinen aherrus ja rauhoittua nauttimaan joulun tunnelmasta perheen ja ystävien kesken. Jouluaattoon on enää kaksi päivää aikaa ja kerrankin voin todeta, että olen hoitanut ajoissa lahjahankinnat, kodin siivouksen sekä suunnitellut joulupöydän tarjottavat yhdessä miehen kanssa. Eilen kokoonnuimme perinteisimme jouluglögeille kummitätini ja kummityttöni luokse ja heidän upeassa uudessa kodissaan oli kiva virittäytyä joulun tunnelmaan ihanista herkuista nauttien. Tänään aamulla paketoin viimeiset paketit ja nyt olisi vielä muutama pieni juttu noudettava ruokakaupasta, mutta muuten kaikki alkaa olla valmista aattoa varten. Parasta joulussa onkin ehdottomasti se kiireetön tunnelma, kun saa käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan (odotan jo sormet syyhyten pääseväni Keplerin uusimman dekkarin kimppuun, joka on joululahja itselleni) ja kuuman gögin kera. Ja tietysti jouluun kuuluu olennaisena osana myös joululeffojen ja sarjojen katselu perheen kanssa. Love Actually ja Lumiukko ovat jokavuotisia must see -juttuja, samoin joulubiisien kuuntelu. Nytkin meillä soi täällä Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You, joka on ehdoton lempparini!


Mitä kodin koristeluun ja kuuseen tulee, niin tänä vuonna päätimme vihdoin hankkia kauan himoitsemani valkoisen tekokuusen. Välillä meillä on ollut aito luonnonkuusi, mutta sen kanssa on oma vaivansa, joten tekokuusi tuntui helpommalta vaihtoehdolta. Arvoin valkoisen ja vihreän välillä, mutta minimalistiseen kotiimme sopii mielestäni paremmin tuo valkoinen versio. Valokäynnöksen ja hopeisten koristeiden kanssa se toimii todella kauniina sisustuselementtinä ja luo olohuoneeseen ihanaa tunnelmaa. Aamulla on ihan parasta hiippailla keittiöön, kun kuusi hohkaa kodikasta fiilistä. Kuusien kanssa homma muuten lähti tänä vuonna vähän lapasesta, koska meillä on kotona nyt yhteensä neljä kuusta, haha. Osa niistä on pieniä pöytäkuusia ja toinen vähän isompi on meidän makuuhuoneessa ja valaisee sitä kauniisti. Kuuset ovat siis tulleet jäädäkseen meidän joulutraditioihin ja ripustin vielä parvekkeen oveen pienen kranssin viimeistelemään joulutunnelmaa.


Glögi kuuluu tietysti jouluun olennaisena osana ja sitä onkin tullut jo kuukauden päivät nautiskeltua. Oma suosikkini on Marlin sokeriton punainen glögi, jota maustamme itse joulumausteilla maun terävöittämiseksi. Oletteko muuten ehtineet maistamaan vielä tämän vuoden 2018 Blossa-sarjan vuosikertaglögiä, Blossa di Limonea, jossa maistuu sitruuna ja Välimeren yrtit rosmariini, timjami ja basilika? Täytyy sanoa, että tämä iskee omaan makuhermooni ja kovaa! Tämän vuoden Blossaa voi nauttia sellaisenaan viileänä aperitiivina tai lämpimänä esimerkiksi vaaleaan Valion glögiin sekoitettuna. Itse ajattelin testata, miten juoma toimii proseccon kanssa miksattuna - uskon, että aika kivasti. Tämän vuoden glögihitti taitavat myös olla polkkakarkkikepit, joiden voi antaa sulaa kuuman glögin sekaan piparminttuista makua tuomaan.

Ihanaa joulun aikaa!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

22/12/2017

TUNTURIJOULU RUKALLA - HERE WE COME


Enää kaksi yötä jouluun! Ja meidän lähtö Rukalle on huomenna heti varhain aamusta. En malta odottaa, että pääsemme perille ja näemme kunnolla lunta! Täällä etelä-Suomessa viime joulut ovat olleet niin vähälumisia, että on oikeasti enemmän kuin ihanaa päästä katselemaan lumen kuorruttamia puita ja talvista maisemaa. Ja kokemaan sellaista autenttista #winterwonderland -fiilistä! Uskon, että tulemme reissun aikana näkemään myös poroja ja ehkäpä vilauksen joulupukistakin, sillä lapsille on järjestetty jouluviikon ajaksi Rukan kylässä runsaasti ohjelmaa.

Perillä meitä odottaa kaksikerroksinen hirsimökki, jossa on takka ja sauna. Odotan kaikkien eniten  juuri takkatulen katselemista, sen ääressä loikoilua perheen kesken ja hyvän kirjan lukemista viinilasillisen tai hyöryävän teekupin siivittämänä. Saunaa tulemme varmasti käyttämään ahkerasti, sillä katselin säätietoja ja Kuusamoon on luvattu - 7 - 13 asteen pakkaslukemia. Ei liian kylmä keli kuitenkaan talviurheilulajien harrastamiseen ja tarkoituksena olisikin lasketella ja viettää Jonatanin kanssa aikaa pulkkamäessä useampana päivänä.



Tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän joulua Lapissa. Useimpina vuosina olemme olleet ihan kotosalla Helsingissä ja olenpa ehtinyt kokemaan joulun myös Dubain lämmössä - vähän erilaista meinikiä silloinkin :) Ruka on oma suosikkikohteeni pohjoisen laskettelukeskuksista ja vierailin siellä viimeksi marraskuussa 2015 osallistuessani Rukan kaudenavajaisiin bloggaajamatkalla ollessani. Nyt on kiva ottaa vähän rauhallisemmin ja tarkoituksella olemme suunnitelleet ennakkoon melko vähän ohjelmaa tulevalle viikolle ja sunnuntaina koittavalle jouluaatolle. Päätimme, että katselemme sitten vähän kelin mukaan, mitä kaikkea minäkin päivänä tehdään. Tämä on ansaittu hengähdystauko hetkisen vuoden päätteeksi koko meidän pienelle perheelle, joten siksi on paras keskittyä ihan vaan rauhoittumiseen, joulutunnelmaan ja kauniista luonnosta nauttimiseen.


Tänään pakkailen reissuun omat ja Jonatanin tarvikkeet ja voin sanoa, että tavaraa on aikamoinen määrä! Koitan itse ottaa mukaan vain kaikkein välttämättömimmät jutut, sillä mökillä relatessa ei tarvitse niin miettiä pukeutumista. On kiva kulkea rennossa neuleessa ja farkuissa, joiden lisäksi pakkaan mukaan yhden juhlavamman mekon, jossa voi käydä syömässä ulkona sitten vähän siistimmin pukeutuneena. Sain ilokseni näin sopivasti juuri ennen reissua CMP:n uudenkarhean laskettelusetin ihanan joulusissa väreissä sekä settiin kuuluvan lämpimän hybriditakin, jonka voi pukea laskettelutakin alle. CMP on italialainen urheiluvaatebrändi ja kuulin, että heidän tuotteitaan löytyy myös Räikkösen perheeltä. Näissä Ferrarin punaisissa lasketteluhousuissa ja niihin sointuvassa valkoisessa takissa tarkenee varmasti, vaikka pakkanen vähän kiristyisikin. Paketista löytyi myös Bartsin kaksi ihanan lämpöistä pipoa, joten nyt ovat varusteet todellakin kunnossa! Lämmin kiitos tästä joulumuistamisesta vielä Bluesportille!


Haluan toivottaa teille jo tässä vaiheessa mahtavaa joulua ja riemukasta aattoiltaa - nautitaan hyvästä ruuasta, yhdessäolosta ja joulun taiasta! Blogi päivittyy aktiivisesti taas reissumme jälkeen, joten pysykäähn kuulolla.


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

20/12/2017

KODIN JOULUILMETTÄ


Mitä parhainta jouluista keskiviikkoa! Täällä on tämä jouluviikko kulunut vähän vähemmän mukavasti Jonatanin toipuessa viime viikolla alkaneesta kuumesta ja vatsataudista. Onneksi nyt näyttää siltä, että pienen vointi on jo parempi ja voimme koko perhe alkaa valmistautua kunnolla joulun viettoon! Tänä vuonna vietämme aaton ja jouluviikon Kuusamon Rukalla ja odotan sitä jo todella innoissani. Olemme Jonatanin kanssa viime päivät fiilistelleetkin jo kovasti tulevaa joululauluja kuunnellen ja Petteri Punakuono -elokuvaa katsellen. Toivottavasti näemme Rukalla ihan oikeita poroja ja mahdollisesti tapaamme myös joulupukin - fingers crossed!

Vaikka vietämme aaton muualla, olen kuitenkin halunnut luoda kotiin jouluista ilmettä ja aloitin tänä vuonna koristelut heti joulukuun alussa. Mieheni oli tuolloin työreissulla Pariisissa ja halusin yllättä hänet luomalla kotiin jouluisen tunnelman. Ripustin parvekkeen oveen suloisen kranssin ja päivitin olohuoneen sohvatyynyjen päälliset jouluisiksi. Tänä vuonna olen hurahtanut erityisesti vihreän sävyisiin koristeisiin, jotka tuntuvat kivan raikkailta valkoiseen yhdistettynä. Valkoiset tähtikuvioiset tyynynpäälliset löytyivät H&M Homelta viime vuonna, samoin tässä kuussa hankittu tekstillä koristeltu päällinen. Samettinen vihreä tyynynpäällinen on Jyskin.


Koristelimme minimiehen kanssa yhdessä viime vuonna hankkimani pikkukuusen, jonka oksille pääsi tänä vuonna mieheni äidin itsetekemiä puukoristeita ja kauniin vihreitä koristepalloja. Koska koristeet tuntuvat kiinnostavan Jonatania kovasti, on kuusi on asustellut nyt olohuoneen kirjahyllyn päällä ja olen laittanut sen alle Rukan reissuun mukaan lähtevät sukulaisilta ja ystäviltä saadut paketit. Emme halua kuljettaa matkalla mukana kamalaa tavaramäärää, mutta haluan, että Jonatan pääsee näin toisena joulunaan avamaan aattona omat pakettinsa hirsimökissä takkatulen loimutessa taustalla :) Miehen kanssa sovimme, että tänä vuonna hankimme toisillemme yhdet isommat ja tarkoin harkitut lahjat ja nautimme ennen kaikkea perheen kanssa yhdessä olemisesta tunturin rauhassa rentoutuen.



Kynttilät kuuluvat olleellisena osana jouluun ja näitä H&M:n kauniilla puukannella varustettuna tuoksukynttilöitä olemme sijoittaneet ympäri asuntoa. Näissä kynttilöissä on harvinaisen pitkä paloaika ja iso, kirkas liekki, joten yksikin kynttilä riittää valaisemaan huoneen tunnelmaisen hämyiseksi. Olohuoneen pöytäkoristeena toimivat Hemtexin pyöreään lasimaljakkoon asetellut havunoksat.


Isoon lasimaljakkoon, jossa normaalisti asustelee hopeinen ananas, laitoin Tigerista löytyneen minikuusen ja kääräisin sen ympärille punaisen samettinauhan. Näin pienilläkin jutuilla saa helposti luotua paljon tunnelmaa. Ja mikäpä toisikaan kotiin enemmän jouluista tunnelmaa kuin itse leivotut jouluherkut? Tänä vuonna olen jo ehtinyt leipoa joulutorttuja, mutta pipareiden leivonta ja koristelu odottaa vielä. Ehkäpä tänään tai huomenna illalla? Joulutortuissa korvasin tänä jouluna luumuhillon kinuski-päärynämarmeladilla, joka sopi niihin erinomaisesti. Oletteko muuten ehtineet testaamaan jo isompien ruokakauppojen paistopisteistä löytyviä homejuustolla ja viikunahillolla täytettyjä Fazerin joulutorttuja?  Ihan mielettömän hyviä - suosittelen! 

Tältä näyttää joulun odotus meillä - onko teillä jo kuusi koristeltu ja lahjat hankittu? Palataan taas pian, enää neljä yötä aattoon!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig