21/03/2021

UUTTA ILMETTÄ OLOHUONEESEEN

*yhteistyössä Desenion kanssa

Maaliskuu etenee kovaa vauhtia ja kevättä alkaa olla jo selkeästi ilmassa. Meidän olohuone päivittyi tässä kuussa taas hieman, kun tilasin Deseniolta uuden julisteen kehyksineen tuomaan aavistuksen keväisen vihreää sävyä muuten hyvin neutraalein värein rakennettuun sisustukseemme. Vihreän sävyjä meiltä löytyy jo valmiiksi olohuoneesta muun muassa merenvihreän sohvamme muodossa, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Vihreä on kauniin ajaton ja raikas sävy, joka tuo mielestäni juuri sopivasti piristystä kodin ilmeeseen yhdistettynä neutraaleihin vaaleisiin sävyihin ja luonnonmateriaaleihin. Oma valintani oli tällä kertaa kaunis abstrakti Green Abstraction No1 taidejuliste, jossa on maalattu vihreä pyörre beigellä taustalla ja rakenteellisella värillä ja tekstillä. Julisteessa on mielestäni juuri täydellinen murrettu vihreän sävy, joka ei ole liian tumma olohuoneen iltavalaistuksessakaan. Tätä kyseistä julistetta on saatavissa kahdessa koossa, joista valitsin meille suurimman mahdollisen eli koon 50 x 70 cm.


Deseniolta olen aiemminkin tilannut meille kotiin kauniita tauluja, jotka olen todennut laadukkaiksi ja joita on ollut helppo yhdistellä keskenään. Tykkään kovasti siitä, että Deseniolta voi valita haluamiinsa julisteisiin juuri oikean kokoiset kehykset, joiden avulla voi luoda kotiin esimerkiksi näyttävän tauluseinän. Sellaista olen pohtinut myös olohuoneeseen, jossa on nyt seinällä kaksi julistetta, mutta jatkossa mahdollisesti useampi eri kokoinen. Täytyy vain suunnitella seinän ilme harmoniseksi - siihekin löytyy kyllä todella hyvin apuja Desenion verkkosivuilta. Omia kehyssuosikkejani ovat kuvissa näkyvät ohuet mustat metallikehykset, jotka tuovat kivaa kontrastia vaaleasävyisille julisteille. Tykkään todella paljon erityisesti abstrakteista taideaiheisista julisteista sekä minimalistisista musta-valkojulisteista, joita meiltä löytyykin useammassa koossa ympäri kotia.

Näistä kuvista huomaattekin ehkä toisenkin muutoksen, jonka olohuoneemme koki maaliskuussa: tv muutti toiseen huoneeseen. Olemme miehen kanssa haaveilleet jo pidempään tv:n hankkimisesta makuuhuoneeseen, jossa olisi sitten kiva katsella yhdessä uutisia, sarjoja ja dokkareita lasten nukahdettua. Tällä hetkellä tv:tä ei muutenkaan ehdi katsella juurikaan, kun arki kahden minin kanssa on sen verran hektistä, joten luopuminen olohuoneen tv:stä ei tehnyt tiukkaa. Samalla huomasin hassusti, kuinka rauhoittava vaikutus sillä oli koko huoneeseen! Eli ehdottomasti hyvä päätös. Ja tv-tasosta on tarkoitus luopua ja hankkia sen tilalle mahdollisesti kaunis senkki tai rakentaa paikalle pieni lukunurkkaus nojatuoleineen. Sisustusprojekti tulee siis jatkumaan tästä ja lupaan taas päivitellä kuulumisia sen osalta, kun projektia saadaan taas eteenpäin.


Ilokseni sain tänne blogiin jaettavaksi alekoodin XWXAM5U, jolla saatte Desenion valikoimasta 30 % alennuksen (* koodia ei voi käyttää kehyksiin tai handpicked tai persoonallisiin julisteisiin). Koodi on voimassa 24.3. saakka eli jos kaipailet kotiin uutta ilmettä, kannattaa ehdottomasti hyödyntää tuo alennus.

SHARE:

09/03/2021

7 PÄIVÄN KASVONAAMIOHAASTE


Kevät lähestyy kovaa vauhtia, vaikka juuri nyt ikkunasta ulos katsoessa ei siltä tunnukaan. Takatalvi nimittäin yllätti tällä viikolla, mikä on harmillista, kun olin jo ehtinyt fiilistellä ekaa keväistä juoksulenkkiäkin lähes sulilla kaduilla. Noh, joka tapauksessa näin maaliskuun puoliväliä kohti mentäessä alkavat päivät olla jo selkeästi pidempiä ja kirkkaampia, joten eiköhän kohta päästä nauttimaan lämpimämmistä keleistäkin.

Kevään tulo on jollain tapaa joka vuosi aina pienoinen shokki: juuri, kun on ehtinyt tottua pimeyteen ja kylmyyteen, iskee se kirkas kevätaurinko paljastaen kodin nurkista pienimmätkin pölyhiukkaset. Pidän henkilökohtaisesti kevättä kovin armottomana vuodenaikana, jolloin kaikki näyttää aluksi vähän nuhjuiselta ennen kuin luonto ja ennen kaikkea toki se oma mieli tottuu uuteen vuodenaikaan. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen itse talvilapsi ja syntynyt kunnon pakkasien paukkuessa ulkona, haha.
 
Joka tapauksessa kevään tulo on väistämätöntä ja sitä shokkireaktiota lieventääkseni päätin tänä vuonna olla kerrankin ajoissa ja tarttua toimeen ihon hyvinvoinnin osalta jo näin hyvissä ajoin. Talven jälkeen peilistä katsovat varmaan aika monella muullakin kalmankalpeat kasvot, jotka kaipaavat pientä hemmottelua ennen auringonvalolle altistumista. Siksipä päätin testata hehkutetun, korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluvan ja tehokosteutta iholle lupaavan 7 Day Sheet Mask Challengen, jossa ideana on siis se, että kasvoja hemmotellaan joka päivä viikon ajan kangasnaamioilla. Rakastan kangasnaamioita yli kaiken, ja olen niiden tehon testannut käyttämällä niitä säännöllisesti noin kerran viikossa, joten tämä 7 päivän kasvonaamiohaaste oli helppo ottaa vastaan.  Halusin käyttää haasteen aikana useamman eri brändin kangasnaamioita, joista osa oli minulle ennestään tuttuja ja osa uusia tuttavuuksia. Päädyin käyttämään viikon ajan seuraavia:


Day 1. / Naturel Finland Green Tea Facial Sheet Mask*

Starttaan 7 päivän kasvonaamiohaasteen tällä vihreää teetä sisältävällä naamiolla, joka tuntuu heti pakkauksesta pois otettaessa kädessä ihanan kostealta ja valuvalta. Tykkään siitä, että kasngasnaamio on kunnolla kosteutettu ja tehoaineilla kyllästetty. Naamion luvataan häivyttävän juonteita ja taistelevan ihon epäpuhtauksia vastaan kosteuttavan vaikutuksen lisäksi. Pidän naamiota kasvoilla puolisen tuntia ja lopputulos on erittäin hyvä: iho tuntuu selkeästi pehmeämmältä ja näyttää kirkkaammalta. Jatkoon ehdottomasti!


Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:

 
Day 2. / Garnier SkinActive Moisture Bomb Tissue Mask

Garnierin kosteuttava kangasnaamio on minulle pitkäaikainen tuttavuus, sillä näitä naamioita on tullut ostettua usein päivittäisten ruokaostosten lomassa. Iso plussa onkin juuri se, että Garnierin naamioita myyvät useimmat ruokakaupat ja niiden hinta on hyvin maltillinen tehoon suhteutettuna. Garnierin kosteuttava naamio on ihanan kostea ja asettuu iholle hyvin. Näitä tuli käytettyä kesällä usein auringonottopäivien jälkeen ihon viilentäjänä ja kosteuttajana. Pidän naamiota kasvoilla vaikutusajan verran ja iho tuntuu mukavan kimmoisalta ja täyteläiseltä. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

Vaikutusaika: 15 min.
Arvio: ★+


Day 3. / Naturel Finland Collagen Facial Sheet Mask*

Ihon kollageenintuotantoa stimuloivien tuotteiden suurena fanina tartun tähän naamioon innolla! Tuotelupauksena tässä Naturel Finlandin kangasnaamiossa on ihon elinvoimaisuuden lisääminen, juonteiden minimoiminen sekä ihon tehokas kosteutus. Naamio sisältää hydrolysoitua kollageenia, joka auttaa ihoa tuntumaan pehmeämmältä samalla ihoa hoitaen ja puhdistaen. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt yöunien jäädessä usein varsin lyhyiksi vauvan kanssa heräilyn vuoksi, joten kunnon kosteutusta todella tarvitaan! Ja kyllä, naamion jälkeen iho on samettisen pehmeä ja heleä, joten tämä kangasnaamio jää ehdottomasti minulla vakkarikäyttöön. Suosittelen tätä lämpimästi myös hieman ikääntyneemmälle iholle uurteita ja juonteita tasoittamaan.

Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:


Day 4. / Hej Organic The Perfect Teint Sheet Mask Go Glow

Ihoa rauhoittavaa uusuvettä ja ananasuutetta sisältävä saksalaisen Hej Organicin kangasnaamio lupaa iholle elinvoimaisuutta ja hehkua. Olen jo huomannut kolmen edellisen päivän kangasnaamioiden vaikutukset ihollani, joten innolla lähden testaamaan ensimmäistä kertaa koskaan tätä Hej Organicin sheet maskia. Kauniin pakkauksen takana on tarkemmin eritelty, mitä kaikkea naamio pitää sisällään ja siellä kerrotaan kangasnaamion sisältävän mm. puhdistavaa greippiä, ihoa pehmentävää arganöljyä ja kosteuttavaa ananasta.

Naamio tuntuu pakkauksesta otettaessa huomattavasti kuivemmalta - ei sellaiselta valuavalta - kuin mihin olen kangasnaamioissa tottunut. Kangasnaamio asettuu kasvoilleni hyvin ja pidän sitä kasvoilla 15 minuutin ajan. Hieman pettyneenä totean ihon olevan hyvin samanlainen kuin ennen naamiota, ei sellainen superkosteutettu ja viileä kuin normaalisti kangasnaamion jälkeen. Myöskään mitään erityistä hehkua en iholla huomaa.

Vaikutusaika: 10 - 15 min.
Arvio: ★ +


 Day 5. / Missha Airy Fit Sheet Mask Green Tea

Misshan kangasnaamiot ovat kuuluneet suosikkeihini jo pidemmän aikaa, sillä ne paitsi tehokkaita mutta myös edullisia tehoonsa nähden. Koreassa valmistettuja naamioita olen ostanut usein messuilta ja niitä myydään nykyään myös hyvin varustelluissa hypermarketeissa. Tämä vihreää tee-uutetta sisältävä, riisipaperista valmistettu naamio on erittäin miellyttävä asettaa kasvoille ja oma iho kuultaa ohuesta naamiosta kauniisti läpi. Riisipaperi on tavallista paperia puolet ohuempaa ja kevyempää, mikä saa namion tuntumaan kuin toiselta ihokerrokselta ja aktiivisten ainesosien luvataan täten imeytyvän tehokkaammin. Tykkään ja paljon!

Misshan naamio ei tuoksu oikeastaan millekään ja kosteuttaa hyvin kuivaa ihoa. Sanoisin, että tämä on erittäin hyvä perusnaamio ja hoitaa hommansa. Kosteutustehoa olisi omaan makuuni saanut olla vielä hieman enemmän. Misshan valikoimasta löytyy paljon muitakin kangasnaamioita, joita kannattaa testailla oman suosikkinsa löytämiseksi.

Vaikutusaika: 15 - 20 min.
Arvio:


Day 6. / EyenLip Beauty Hyaluronic Acid Moisture Essence Mask

Kauniisti pakattu hyaluronihapponaamio houkuttelee heti ensi silmäyksellä. Tätä Koreassa valmistettua naamiota löytyy hyvin varustelluista hypermarketeista, josta tämän ostin, ja brändinä EyenLip Beauty on minulle täysin uusi tuttavuus. Hyvä merkki on heti se, että naamio tuntuu ihanan kostealta, kun otan sen pois pakkauksesta ja asettelen kasvoille. Suhteellisen ohut kangas levittyy kasvoille hienosti ja pysyy hyvin paikoillaan. Lopputulos on erittäin hyvä ja iho tuntuu ihanan kuulaalta ja hoidetulta. Tätä ostan toistekin!

Vaikutusaika: n. 20 min.
Arvio: +


Day 7. / Naturel Finland Facial Sheet Mask Snail*

Naturel Finlandin etananaamio on tarkoitettu erityisesti ehkäisemään ikääntymisen ensimmäisiä merkkejä sekä puhdistamaan ja rauhoittamaan ihoa. Naamion kerrotaan tuoteselosteessa myös supistavan ihohuokosia ja siten osaltaan tekevän ilmeestä käytön jälkeen nuorekkaamman. Oletan naamion sisältävän etanaseerumia, jota fanitan kovasti, vaikka tuoteselosteessa mainitaankin ainoastaan kangasnaamion Snail Secretion -ainesosasta. Naamio tuntuu kasvoille asetettaessa ylelliseltä ja todella kosteuttavalta ja annan sen vaikuttaa puolisen tuntia. Lopputulos on ihana: iho kuultaa kauniina ja ihohuokoset näyttävät silmin nähden supistuneemmilta. Tykkään myös naamion kasvoille jättämästä viileästä tunteesta.

Vaikutusaika: 20 - 30 min.
Arvio:

Yhteenvetona 7 Day Sheet Mask Challengesta voin todeta, että se todellakin on hypetyksen arvoinen ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille ihotyypistä riippumatta. Oma pintakuivuuteen taipuvainen ja väsymyksestä johtuen hieman samea ihoni tykkäsi viikon tehokuurista todella paljon ja olo oli jo kolmannen jälkeen samanlainen kuin kasvohoidon jälkeen. Ihon kunto parantui selkeästi eikä se ollut kuurin aikana enää yhtä "janoinen" kuin aiemmin. Kosteutettu ja pehmeä iho sai myös meikin asettumaan iholle kauniimmin ja koin myös pienten juonteiden siloittuneen kuurin aikana. Aion vetää tällaisen 7 päivän tehokuurin uudelleen jatkossa säännöllisesti, sillä tämä on mielestäni varsin edullinen ja tehokas tapa piristää ilmettä ja saada hyviä tuloksia.


* tuotteet saatu pr-lahjana

SHARE:

07/02/2021

BLOGI 10 VUOTTA + TUOTEARVONTA

Tämä viikko on ollut täynnä juhlaa, sillä keskiviikkona blogini täytti huikeat 10 vuotta ja torstaina juhlin omia syntymäpäiviäni. Ja perjantaina vietettiin vielä Runebergin päivää, joten herkkuhetkiä riitti oikein olan takaa tällä viikolla!

Otetaanpa katse ajassa hieman taaksepäin blogini alkutaipaleeseen, jonka starttasin helmikuun 3. päivä vuonna 2011. Aloitin bloggaamisen erityisesti Linda Juholan P.S. I love fashion - blogista inspiroituneena ja samaista blogia ja Lindaa muutenkin olen seuraillut kaikki nämä kymmenen kulunutta vuotta tähän päivään saakka. Oman blogin pitäminen oli minulle alusta saakka harrastus, jota pyrin ylläpitämään aina kun vain mahdollista oman päivätyöni ja silloisten opiskelujeni antaessa myöten. Ajatuksena oli jakaa täällä blogissa omia asukuvia ja kirjoitella ennen kaikkea muotiin, kauneuteen, trendeihin ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista. Myöhemmin blogini aihepiiri on laajentunut käsittämään myös lapsiin liittyviä juttuja, sillä tässä kymmenen vuoden aikana olen saanut ihanan esikoispojan sekä nyt marraskuussa syntyneen suloisen tyttären.


Blogini elääkin vahvasti mukana omaa elämääni koskettavissa teemoissa ja koen sen kasvaneen mukanani. Tällä hetkellä minua kiinnostaa kovasti etenkin kodin sisustamiseen, ihonhoitoon ja lapsiini liittyvät asiat, joten niistä tulen jatkossakin kirjoittelemaan täällä. Asukuvia ja pukeutumiseen liittyviä juttuja en ole myöskään unohtanut, vaikka tällä hetkellä minulla on vähemmän aikaa asukuvien kuvailuun. Instagram-tililläni @chicconservativechanel pyrin kuitenkin jakamaan jatkuvasti kuvia päivittäisistä asukokonaisuuksista, joten toivottavasti saatte niistä iloa ja inpistä.


Tähän kymmeneen vuoteen bloggaajana mahtuu monta huippuhetkeä, joihin kuuluu muun muassa blogini siirtyminen tänne Indiedays-portaalin alle sekä toimiminen Messukeskuksen kanssa yhteistyössä I love me 2017 -messujen yhtenä virallisena yhteistyöbloggaajana. Olen myös näiden vuosien aikana päässyt katsomaan näköalapaikalta, kuinka vaikuttajamarkkinointi on lyönyt itsensä läpi yhtenä osana markkinoinnin kenttää. Olen myös todella kiitollinen kaikille niille hienoille brändeille, yrityksille ja ihmisille, joihin olen blogin ja sosiaalisen median kanavieni kautta tutustunut ja joiden kanssa olen päässyt tekemään yhteistyötä näiden vuosien aikana - ihan mahtavaa ja tästä on kiva jatkaa eteenpäin! Suurin kiitos kuuluu tietysti kuitenkin Teille lukijoille, joiden takia tämä harrastus on jaksanut innostaa kaikki nämä vuodet ♥


Blogissa hauskinta on mielestäni se, että se on vähän kuin päiväkirja, jota on kiva selailla myöhemmin ja verestää sitä kautta vuosien saatossa kertyneitä muistoja. Itselleni erityisen rakkaita ovat luonnollisesti lapsiani käsittelevät postaukset, kosmetiikka- ja ihonhoitovinkit sekä kuukausittaiset kuulumiset. Muiden blogeista tykkään lukea postauksia erityisesti hyviksi havaituista kosmetiikkatuotteista, juttuja matkoista ja ruokaelämyksistä, trendivinkkauksia pukeutumiseen liittyen sekä sisustusaiheisia postauksia, ja noita vastaavia teemoja tulen jatkossakin käsittelemään täällä. Ja vaikka ruoka-aiheiset postaukset ovat viime aikoina vähän jääneetkin, niin niitäkin tulee tänne jatkossa myös.


Haluan juhlistaa blogin 10-vuotistaivalta myös tuotearvonnalla, joka on parhaillaan käynnissä Instagram-tililläni @chicconservativechanel. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 10.2. saakka ja palkintona arvonnassa on muun muassa huippuhyvä Revitabrow kulmaseerumi ja Vita Liberatan ihana sävyttävä kasvovoide. Kannattaa siis ehdottomasti käydä osallistumassa!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig