29/03/2019

[OUTFIT] ALKUKEVÄÄN PARAS TAKKIHANKINTA - LONG DOWN COAT


Mainiota perjantaita! Kevät alkaa olla vihdoin jo ovella ja kohta päästään keventämään talviuniformua - jeee! Selkeä kevään merkki ovat tällä viikolla käyntiin pyörähtäneet Stockan Hullut Päivät, joilla pyörähdin eilen ja kyllähän sieltä muutamia hyviä löytöjä, kuten Calvin Kleinin ihania alusvaatteita, mukaan lähti. Vaikka kevät tulee kohisten, on etenkin aamuisin ja iltapäivisin vielä todella koleaa ja pukeutuminen on aika haastavaa, kun ei tiedä, laittaako päälle talvinen toppa- vai kevyempi villakangastakki. 

Itse olen löytänyt tähän ongelmaan täydellisen ratkaisun: pitkän untuvatakin! Olen aina tykännyt aitountuvaisista takeista niiden keveyden ja hyvän lämmönerityksen vuoksi. Minulta löytyy kaapista useampi lyhyt untuvatakki, joita käytän keväämmällä, mutta kun iskin muutama kuukausi sitten Zalandolla silmäni tähän pitkään malliin en voinut olla klikkaamatta sitä ostoskoriin ja tilaukseen. Ja onneksi klikkasin, sillä takki on osoittautunut käytössä ihan parhaaksi. Kaunis suklaaruskea väri miellytti heti silmääni, sillä käytän paljon beigeä ja ruskean sävyjä ja tykkään tosi paljon takin kiiltävästä pinnasta ja kätevästä hupusta, jonka saa halutessaan irti kokonaan. Käytin takkia helmikuun kovilla pakkasilla ja olo sen kanssa oli mielettömän ihana: ihan kuin olisi ollut suojassa pahaa maailmaa isoon untuvamakuupussiin kääriytyneenä.


 New Yorkista lähtöisin oleva brändi Frieda & Freddies ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta pikainen googlettelu paljasti, että heidän valikoimissaan on toinen toistaan upeampia untuvatakkeja eri pituuksilla ja väreillä, joten valinnanvaraa riittää. Zalandon Frieda & Freddies valikoiman löydät täältä. Voin todella lämpimästi suositella merkkiä, sillä tämä tilaamani takki on kestänyt kovassa käytössä moitteettomana ja on noussut nopeasti yhdeksi lempparitakeistani.


 Olen todella iloinen, että saimme nämä kuvat napattua Camillan kanssa muutama viikko sitten. Kuvauspaikaksi valikoitui upea Tuomiokirkko eikä kuvien ottohetki olisi voinut olla parempi, sillä saimme nauttia upeasta auringonpaisteesta ja sitä myöten mainosta kuvausvalosta. Kiitos vielä taitavalle valokuvaajalle ja ihanaa alkavaa viikonloppua teille!


  down coat / Frieda & Freddies
  knit / Tiger of Sweden
sunnies / Gucci 
belt / Gucci
bag / Louis Vuitton
  ankle boots / Dune London


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

18/03/2019

ESSENCEN KEVÄÄN KOSMETIIKKAUUTUUDET ESITTELYSSÄ


Essencen odotetut kevään uutuudet ovat täällä! Olen aiemminkin muun muassa täällä kirjoitellut merkin huippuhyvistä tuotteista ja niiden loistavasta hinta-laatusuhteesta, joten olin innoissani päästessäni hypistelmään ja testailemaan näitä uutuuksia. Ihan ensimmäiseksi iskin silmäni kahteen palettiin - Essence G'Day Sydney Eyeshadow -luomiväripalettiin sekä Essence Hey Cheeks Blush, Brozer & Highlighter -monitoimipalettiin, jotka hurmasivat jo houkuttelevalla ulkoasullaan. Ulkoasu ei pettänyt, sillä molemmat uutukaiset osoittautuivat käytössä ihan huipuiksi! Olen ennenkin tykännyt käyttää Essencen luomivärejä, mutta tässä G'Day Sydney -paletissa sävyt ovat täydelliset niin luonnolliseen arkimeikkiin kuin näyttävämpään iltameikkiinkin. Pigmenttiä löytyy hyvin ja sävyt blendautuvat toisiinsa todella nätisti. Omat lempparini tässä 9 sävyn paletissa ovat ylärivin kolme vaaleinta sävyä sekä kaunis mattaruskea sävy, johon sekoitan vielä aavistuksen kimaltelevaa, kuparinhohtoista sävyä. Varjostukseen käytän paletin tumminta, mustanruskeaa sävyä. Pure love!

Söpön vaaleanpunainen Hey Cheeks -paletti on todellinen tehopakkaus, sillä se sisältää kolme eriväristä poskipunaa, kaksi aurinkopuuteria sekä yhden vaaleamman, kauniisti levittyvän korostusvärin. Tässäkin paletissa sävyt ovat omalle iholleni täydelliset ja niitä on helppo sekoitella toisiinsa. Näin lopputalvesta kylmät pinkit poskipunasävyt toimivat ihollani parhaiten, mutta kesää kohti mentäessä lisään sekaan lämpöä persikkaisen poskipunan muodossa. Aurinkopuutereissa on hyvä pigmentti ja on kiva, että toinen niistä on matta ja toinen aavistuksen kimalteleva. Molempia voi hyvin käyttää myös luomivärinä.


Kevään uutuuspalettien ohella sydämeni varasti huikean hyvä Essence #Insta Perfect Liquid Highlighter -korostusväri, joka on nimensä mukaisesti nestemäinen korostusväri. Töpöttelen sitä poskipäiden korkeimpaan kohtaan, silmien sisänurkkiin, amorinkaaren yläpuolelle ja nenän varteen ja tadaa - kasvot valaistuvat kertaheitolla. Testaamani sävy 10 on omalle hyvin vaalealle iholle täydellinen ja tätä suosittelen hamstraamaan kauppojen hyllyiltä myös tulevaa kesää ajatellen.

Ripsivärien ja muun kasvoille tarkoitetun kosmetiikan ohella merkin edulliset, mutta hyvin kestävät kynsilakat ovat yksi niistä asioista, joista Essence kerää kiitosta ja ylistystä. Testaamani Essence Shine, Fast & Go gel nail polish -geelilakka todellakin kuivaa tuotelupauksensa mukaisesti hyvin nopeasti ja jättää kynsiin kauniin geelipinnan. Herkullinen sävy Legally Pink, joka on raikas punaisenpinkki, päivittää kynnet kauniisti kevääseen. Lämmin suositus!


Tuotetestauksen ehkä suurimmat (ja nimenomaan positiivisella tavalla) yllättäjät olivat Essence My Beauty Lip Ritual -tuoteperheen kolme huulia hoitavaa tehotuotetta. Vaaleanpunainen, kosteuttava Moisturizing Balm on tehokosteuttaja janoisille huulille, vaaleanvihreä Repairing Balm korjaa ja pehmentää huulia ja riisiöljyä sisältävä väritön Nourishing Balm puolestaan ravitsee ja suojaa huulia. Kaikkia kolmea testanneena voin todeta, että näiden teho yllätti minut totaalisesti ja nämä uutuudet tulevat minulla jäämään säännölliseen päivittäiseen käyttöön. Tällä hetkellä lempparini näistä on vaaleanvihreä Repairing Balm, joka sopii erinomaisesti huulipunan tai kiillon alla käytettäväksi. Ja talven kuivattamat huulet kiittävät!


Testiin pääsivät tietysti myös Essencen You Better Work! -sarjan odotetut uutuudet. Ihastuin viime keväänä Essence You Better Work! Gym-proof primer -pohjustusvoiteeseen, joka on ihan mielettömän hyvä tuote meikin pohjustukseen ja kestää moitteettomana kovassakin treenissä. Siksipä itselläni oli todella kovat odotukset sarjaa keväällä täydentäville uutuuksille. Essence You Better Work! Gym-proof  + waterproof Tinted Day Cream on sävyttävä kosteusvoide, joka blurraa ihoa kauniisti ja lupaa pitää ihon kiillottomana pitkään. Koostumus on kevyt ja riittoisa ja peittävyys mielestäni juuri sopiva. Tykästyin tähän tuotteeseen todella ja kesällä aion käyttää sitä sellaisenaan meikkipohjan tekemiseen. Testasin tätä myös You Better Work! -pohjustusvoiteen kanssa ja toimii erittäin hyvin. Sävy 10 light on omalle iholleni juuri passeli eikä tippaakaan liian vaalea. Tähän loppuun vielä maininta voiteen levittämisessä erinomaiseksi apuriksi osoittautuneesta Willkemin Blend & Bake Sponge -meikkisienestä, jonka avulla sävyttävä voide tai meikkivoide on helppo levittää myös nenänpieliin ja leukaan ilman ikäviä rajoja. Sieni toimii samaan tapaan kuin vanha kunnon meikkimuna eli se kastellaan lämpimällä vedellä, kuivataan ja sen jälkeen sieni on valmin meikin levitykseen.

Toinen supersuosikkini on Essence You Better Work! Gym-proof Fixing spray, joka on huippulaatuinen meikin kiinnityssuihke. Tätä olen heti ensitestauksesta lähtien käyttänyt päivittäin, enkä voisi olla tyytyväisempi, sillä meikkipohja kestää huomattavasti pidempään kiillottomana, kun suihkin sen päälle aamuisin tätä kiinnittäjää. Essencen meikin kiinnityssuihkeet ovat aina olleet erinomaisia hinta-laatusuhteeltaan, joten ne kuuluvat meikkipussini vakkarisuosikkeihin.

Tuotetestauksessa ehkä kovimman haasteen eteen joutui Essence You Better Work! Gym-proof + waterproof Eye Primer, sillä todella rasvoittuvat luomet omaavana en ole tähän ikään mennessä löytänyt sitä täydellistä silmämeikinpohjustajaa, joka pitäisi meikin paikoillaan vähintään 12 h ajan. Neutraalinsävyinen voide sulautuu hyvin ihoon ja on rakenteeltaan todella kevyttä. Tämä antoi luomille hyvän vastuksen, mutta harmikseni se ei ihan koko päivää saanut silmämeikkiä pysymään moitteettomana. Top 3 kärkeen se menee kuitenkin ehdottomasti kaikkien kokeilemieni silmämeikinpohjustusvoiteiden kategoriassa ja jää kyllä käyttöön. Ehkä seuraavaksi testaan tämän + kiinnityssuihkeen yhdistelmää luomilla maksimaalisen pysyvyyden takaamiseksi.

Millainen oli sitten Essence You Better Work! Gym-proof + waterproof Volume & Curl -mascara? No ihan huippu! Essencen ripsivärit ovat kulttimaineessa eikä turhaan, sillä ne ovat poikkeuksetta osoittautuneet erinomaisiksi. Tämä mascara antaa nimensä mukaisesti ripsille maksimaalista volyymia ja kaunista taipuisuutta. Sanoisin, että lopputulos on hyvin lähellä Essence Lash Princess -ripsiväreillä aikaansaatavaa lookkia, mutta tämä ripsari on myös vedenkestävä eli kestää hyvin paikoillaan rankassakin hikijumpassa. Kokeilin tätä myös niin, että ripset oli pohjustettu ripsiprimerilla, jonka jälkeen levitin päälle muutaman kerrokset mascaraa. Todella kaunis lopputulos ja iso peukku pysyvyydestä.

* tuotteet saatu pr-näytteenä

SHARE:

03/03/2019

TESTISSÄ YUMI LASHES -RIPSIEN KESTOTAIVUTUS


Mahtavaa laskiaissunnuntaita! Onpa tämä viikonloppu ollut hauska ja samaan aikaan äärimmäisen tehokas, toivottavasti teilläkin. Eilen saimme nauttia ihanista vieraista koko lauantain, sillä päivällä meillä piipahti kylässä Jonatanin pappa ja illemmalla saatiin kylään Cami perheineen. Oli kyllä niin huippuilta ja lapsetkin viihtyivät mainiosti yhdessä leikkien. Aloimme jo suunnittelemaan seuraavia illanistujaisia keväälle ja samalla päästäisiin ehkä starttaamaan grillauskausikin. Ihania hetkiä siis tulossa pian uudelleen

Tämänpäiväisen postauksen aiheena ovat ripset ja niiden kestotaivutus eli Yumi lashes -menetelmä. Kuulin ensimmäisen kerran Yumi lashesista muutama vuosi takaperin ja siitä asti olen halunnut sitä omiin ripsiini kokeilla. Luovuin ripsienpidennyksistä kokonaan jo ajan sitten (täältä voit lukea tarkemmin asiasta) ja olen sen jälkeen halunnut keskitttyä vahvistamaan omia ripsiäni. Välillä iskee kuitenkin houkutus ja kaipuu ripsienpidennyksiin ja siksipä halusinkin lähteä kokeilemaan Yumi lashes -ripsien kestotaivutusta. Ideana Yumi lashes -menetelmässä on, että omat ripset taivutetaan muottien avulla kaarelle, joka avaa katsetta ja saa omat ripset näyttämään pidemmiltä - luonnollisesti. Kestotaivutus kestää ripsissä noin 8 - 10 viikkoa ja menetelmä ei vahingoita ripsiä. Ripset kasvavat normaalia kasvuvauhtiaan "ulos" taivutuksesta, jonka jälkeen ne voit käydä kestotaivuttamassa uudelleen.

Ensimmäisen kerran uskaltauduin testaamaan ripsien kestotaivutusta joulun alla Tallinnan Sinine salongissa ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Ainoa miinus oli se, että taivutuksessa käytetty vaikuttava aine kirveli aika ikävästi toisessa silmässäni, mutta ei onneksi aiheuttunut mitään pysyvämpää vahinkoa. Ripset pysyivät näyttävinä noin kuuden viikon ajan ja käytin niissä päivittäin ripsiprimeria ja mascaraa normaaliin tapaan. Nyt helmikuun puolella uskaltauduin Yumi lashes -käsittelyyn toistamiseen Kampin Blue Lagoon Beauty -kauneushoitolaan. Palvelu oli koko käsittelyn ajan oikein miellyttävää ja tällä kertaa toivoin hieman aiempaa näyttävämpää lopputulosta. Siksi ripseni päädyttiin taivuttamaan S-koon muotilla (edellisen kerran Sinine Salongissa ripset taivutettiin M-koon muotilla). Homma eteni niin, että ensin hoitaja levitti ripsiin niiden rakennetta hajottavaa ja taivutukseen valmistelevaa ainetta, jonka annettiin vaikuttaa ripsissä jonkin aikaa ja sen jälkeen ripset taivutettiin muotteja apuna käyttäen. Lopuksi ripsiin levitettiin vielä musta kestoväri ja sen jälkeen hoitava öljy, joka sai jäädä vaikuttamaan ripsiin. Yumi lashes -käsittelyn jälkeen ripsiä ei saisi kastella 24 tuntiin ja ripsien koskettelua tulisi muutenkin välttää. Suihkussa pystyy käymään normaalisti heti, kunhan välttää ripsien kastumista, mutta saunomista kannattaa vältellä ainakin tuon täyden vuorokauden ajan. Hoitaja totesi, että parhaalta lopputulos näyttää parin vuorokauden jälkeen käsittelystä, kun ripset ovat asettuneet ja niihin sivellyn hoitavan öljyn voi pestä pois.

Teitä varmasti kiinnostaa tietää, miltä lopputulos näytti käsittelyn jälkeen. Tässä alla näkyvässä kuvassa ripseni ovat normaalitilassa ennen käsittelyä eli niissä on vain normaalisti mascaraa sekä ripsentaivuttimilla aamulla tehty taivutus.


Ja tässä alemmassa kuvassa lopputulos kaksi päivää taivutuksen tekemisen jälkeen: ripset ovat selvästi kaarevammat ja katse avautuu paremmin. Ripsiin on levitetty normaaliin tapaan mascaraa. Ripsiin Yumi lashes -taivutuksen yhteydessä tehty kestovärjäys syventää myös kivasti katsetta. Pidin näiden ennen - ja jälkeen -kuvien kohdalla kuvausolosuhteet samoina ja muun meikin hyvin vastaavanlaisena molemmissa kuvissa, jotta ero ripsissä tulisi mahdollisimman hyvin esille.


Millaiset fiilikset näistä kahdesta käsittelystä sitten jäi kokonaisuutena? Sanoisin, että ihan hyvät kokemukset kaikenkaikkiaan, mutta olisin molemmilla kerroilla toivonut lopputuloksen olevan vielä aavistuksen verran kaarevampi ja siten näyttävämpi. Koska Yumi lashes -käsittely kustansi Blue Lagoonissa 80 euroa ja tehtiin kaikista pienimmällä muotilla, olisin toivonut lopputuloksen olevan vielä selkeämpi ripsieni normaalitilaan verrattuna, vaikka luonnollisen näyttävästä lookista tykkäänkin. Voi tietysti olla, että minulla on niin piikkisuora oma ripsien laatu, että niihin ei mikään taivutus kunnolla tehoa. Kestotaivutus itsessään ei sattunut lainkaan ja ainoa miinus oli tosiaan kirvely, jota toisessa silmässäni ilmeni ensimmäisellä kerralla kestotaivutuskäsittelyssä ollessani.

Kevään lähestyessä kovaa vauhtia jään pohtimaan, tulenko uusimaan kestotaivutuskäsittelyn vai otanko seuraavaksi ripsiin volyymipidennykset. Suurin kimmoke molempiin on ajansäästö ja helppous aamukiireen keskellä, johon haen apuja. Onko teillä kokemuksia Yumi lashes -ripsien kestotaivutuksesta?



SHARE:
Blogger Template Created by pipdig