16/11/2017

JOULUN ODOTUSTA


Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja itse olen aloittanut joulufiilistelyn ja joulukaudesta nauttimisen jo näin hyvissä ajoin. On ihana huomata kaupungilla liikkuessa, kuinka kauniisti valoköynnökset hohtavat ja siellä täällä näkyy mitä kauniimpia jouluisia näyteikkunoita, kukka-asetelmia ja joulukuusia. Listasin tähän alle muutamia juttuja, jotka liittyvät vahvasti omaan joulun odotukseeni:


Punainen väri huulilla 
Punainen väri kuuluu joulukauteen ja on ihanan piristävä pimeinä marraskuun iltoina. Olen ottanut punaisen huulipunan myös arkikäyttöön, sillä se raikastaa koko ilmeen hetkessä ja tekee tavallisesta farkut ja neule -asusta heti astetta mielenkiintoisemman. Tällä hetkellä olen erityisen ihastunut Avonin huulilla superhyvin pysyviin mattahuulipuniin sekä Miss Beauty Londonin paloautonpunaiseen Matte Liquid -punaan, klassiseen syvänpunaiseen huulipunaan sekä merkin huippuhyvään, koostumukseltaan miellyttävän vahamaiseen Lip Pencil -kynään.


Hyvän kirjan lukeminen
Marras-joulukuussa rakastan hyggeillä kotona ja käpertyä sohvalle hyvän kirjan ja teekupin pariin. Tällä hetkellä minulle on lukulistalla ruotsalaisen Emelie Scheppin Valkoiset jäljet -uutuuskirja, josta olen lukenut ennakkoon paljon hyvää! Rakastan dekkareita ja rikoskirjoja yli kaiken ja suosikkeja ovat Camilla Läckbergin, Lars Keplerin ja Jo Nesbon jännärit.


Fazerin piparisuklaa
Fazerin piparkakunmakuinen joulusuklaa on ihan parasta ja ensimmäinen levy sitä on jo tuhottu. Vai oliko se kaksi...Joka tapauksessa tätä on pakko saada joka vuosi heti, kun se saapuu kauppoihin myyntiin!

♥ Tupsupipot
Rakastan tupsupipoja! Mielellään useammassa eri värissä, jotta erisävyisiin takkeihin voi valita takin sävyyn sointuvan. Niitä on ehtinyt kertyä jo vuosien saatossa hyvä kokoelma, mutta mikä siinä onkaan, että joka vuosi talvikausi on yhtä kiva aloittaa uuden pipon hankinnalla? Tämä JAM:in villa-kashmirpipo on aivan ihana päässä ja koristeltu Swarovski-kritalleilla. Tämän talven ehdoton suosikkipiponi 


Tuoksukynttilöiden polttaminen
Kynttilät tuovat kotiin hetkessä rennon joulutunnelman. Poltan kynttilöitä päivittäin olohuoneessa ja kaunis tuoksukynttilä kylppärissä on ihanaa arjen luksusta! Omat suosikkini ovat H&M:n tuoksukynttilät sekä Ikeasta hetki sitten bongaamani, merellisen raikkaalle tuoksuvat Vinter 2017 -kynttilät. Niitä täytyy käydä hamstraamassa lisää pian!



♥ Glögin juominen
Täällä on glökausi korkattu käytiin kunnolla ja tänäkin vuonna suosikkejani ovat sokerittomat glögit, joita löytyy Marlilta ja Valiolta. Maustan niitä lisäksi itse kanelilla ja neilikalla, jotta mausta tulee makuuni tarpeeksi mausteinen. Terästeeksi sopii ihanasti esimerkiksi mustaherukka- tai kirsikkalikööri ja Belvedere-vodka tai punaviini. Tänä vuonna olen innostunut juomaan myös alkoholitonta, vaaleaa glögiä, jonka reseptin olen kehitellyt itse. Se on tulossa tänne blogiin pian!

♥ Pikkujoulut
Rakastan pikkujoulujen tunnelmaa ja odotan jo innolla ensi kuuta, jolloin pääsen juhlimaan rakkaalla tyttöporukalla perinteisiä pikkujoulujamme! Olemme tunteneet toisemme lähes 20 vuotta ja meillä on perinne, että joka vuosi kokoonnumme jonkun luokse etkoilemaan ja siirrymme siitä sitten Helsingin keskustaan illalliselle tai baariin/yökerhoon jatkamaan iltaa. Love you girls!


Kauden säihkyvä meikki- ja juhlamuoti
Paljetit, sametti ja kimaltavat materiaalit luovat juhlatunnelmaa ja ovat tämän sesongin suosikkeja juhlapukeutumisessa! Näyttävään juhla-asuun sopii säihkyvä meikki, joka syntyy mielestäni helpoiten erilaisilla hohde- ja kimalletuotteilla. Luomille, poskipäille ja amorinkaaren ylle levitettävä nestemäinen highligheter valaisee kasvot hetkessä! Juhlameikkiin saa nestemäisellä highlighterilla myös juuri sopivasti hienostunutta säihkettä ja suosittelen siihen Anastasia Beverly Hillsin Liquid Glowta. Myös sarjan upea, lämpimiä pronssisen hohtoisia sävyjä sisältävä Glow Kit soveltuu erinomaisesti käytettäväksi niin vartalolla kuin kasvoillakin kauniisti hohtavan pikkujoulumeikin tekoon.

♥ Stockan jouluikkuna
Tämänvuotinen Stockmannin keskustan tavaratalon jouluikkuna on mielestäni erityisen onnistunut! Ikkunassa on upea talvimaisema, joka vaihtuu välillä kesäksi. Ihana yksityiskohta on lampi, joka jäätyy ja sulaa vuorotellen. Tätä ikkunaa olemme käyneet pikkumiehen kanssa ihastelemassa jo monta kertaa ja jos et ole sitä vielä nähnyt, niin kannattaa heti suunnata Stockalle!


♥ Gingerbread Latte
Nautin joulun ensimmäisen Gingerbread Latten alkuviikosta, kun poikkesimme miehen kanssa Akateemisen Kirjakaupan Starbucksille. Tämä on vaan niin sairaan hyvää! Lahjavinkkinä pikkujoulurinetoja silmällä pitäen muuten, että Starbucksilla oli aivan ihastuttavia joulumukeja myynnissä.

♥ Jouluvalot
Aleksanterinkadun jouluvalot ovat jokavuotinen perinne, joka tuo joulun kaupunkiin! Tänä vuonna valot sytytetään 26. marraskuuta ja avajaisissa jouluvaloin koristeltu Aleksanterinkatu julistetaan avatuksi seremonioiden siivittämänä. Tänne on ehdottomasti päästävä.


Tunturijouluun valmistautuminen
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä juttuna joulun odotuksessa on meillä tänä vuonna tunturijoulun fiilistely. Suuntaamme nimittäin joulun viettoon Kuusamoon Rukalle ja odotan reissua jo todella malttamattomasti! Joulu on pienelle pojallemme toinen ja on ihana, että hän pääsee lumisten tunturien keskelle pulkkamäkeen ja tapaamaan joulupukkia ♥  Edellisestä Rukan reissustani, josta kirjoittelin täällä ja täällä onkin vierähtänyt jo aikaa, ja nyt on ihana päästä laskettelemaan ja nauttimaan rauhallisesta joulutunnelmasta.


SHARE:

15/11/2017

UUSI KOSMETIIKKAMERKKI MISS BEAUTY LONDON SUOMEEN


Ihanaa keskiviikkoa tyypit! Tänään ajattelin jakaa muutaman sanasen uudesta kosmetiikkamerkistä, joka rantautuu Suomeen nyt kuluvan marraskuun aikana. Kyseessä on Miss Beauty London -meikkisarja, joka on lanseerattu Iso-Britanniassa vuonna 2011 ja tulee nyt myyntiin Suomeen kaikkiin Prismoihin sekä isoihin, kosmetiikkaa myyviin S-marketteihin. Sarja sisältää yli sata erilaista tuotetta ja valikoimasta löytyvät meikkivoiteet, puuterit, poskipunat, peite-, pohjustus- ja kiinnitystuotteet, korostustuotteet, luomivärit ja luomivärikynät, silmänrajauskynät, ripsivärit, huulipunat, huulikiillot, rajauskynät sekä kynsilakat. Varsin kattava valikoima siis, josta on mahdollista löytää kaikki päivittäiseen meikkiin tarvittavat osaset! 

Miss Beauty London -sarjan tuotevalikoimassa on klassisia ja suomalaiseen ihonsävyyn sopivia värisävyä, mutta mukaan on valittu myös tämän hetken kosmetiikan suosikkituotteet, joihin kuuluvat muun muassa laadukas irtopuuteri, luomivärin pohjustusaine sekä meikin kiinnityssuihke. Nämä jokapäivät apurit auttavat pitämään meikkipohjan siistinä ja huoliteltuna. Tuotteiden hintataso on erittäin maltillinen, sillä merkin tuotteet kustantavat keskimäärin parista eurosta viiteen euroon. Kynsilakat, huulipunat, luomivärinapit ja rajauskynät irtoavan alle parilla eurolla ja sarjan hinnakkain tuote on vajaan viisi euroa kustantava Miss Beauty London Highlight & Contour Trio -muotoilupaletti. Sarjan meikkivoiteet kustantavat alle neljä euroa ja puuterit maksavat tuotteesta riippuen kolmesta neljään euroa. Vaikka sarjan tuotteiden hinnat ovat todella edulliset, luvataan niiden olevan laadukkaita. Ei paha lainkaan! On todella hienoa, että markkinoille saadaan tällaisia edullisempia meikkisarjoja lisää, sillä se madaltaa kynnystä kokeilla uusia sävyjä ja tietyn sesongin trendituotteita. Itse olen aina kovin ilahtunut, jos onnistun löytämään uuden suosikkituotteen hieman edullisemmin ja aiemmin olen tehnyt mahtavia kosmetiikkalöytöjä muun muassa saksalaisesta Essence-sarjasta. Heidän erinomaisesti pidentävää Volume Stylist 28 h -ripsiväriä olen Instagramin puolella hehkuttanutkin. 


Osallistuin eilen sarjan lanseeraustilaisuuteen, jossa paikalla oli tuttu meikkaaja Piia Hiltunen. Piian kanssa juttelimme hieman tarkemmin ripsiväreistä, kun kyselin häneltä suositusta koko päivän moitteettomana kestävästä, rasvoittuville luomille sopivasta mascarasta. Tällä hetkellä käytän normaalia ripsiväriä, sillä olen ollut pettynyt vedenkestävien ripsivärien pysyvyyteen ja kokenut niiden poistamisen ripsistä paikoin erittäin vaivalloisena. Piia suositteli kokeilemaan Miss Beauty Londonin vedenkestävää Waterproof Mascaraa ja tekemään luomille kunnon puuteroinnin pohjustusvoiteen levityksen jälkeen. Hän suositteli myös MBL:n Eyeshadow Primer -silmämeikin pohjustusvoidetta, joka tasoittaa luomen väriä ja kiinnittää luomivärin. Ongelmani on jo useamman vuoden ollut nimittäin se, että helposti rasvoittuville luomilleni jää ripsiväristä päivän mittaan pieniä pisteitä, jotka ovat todella häiritseviä. Olen testannut varmaan yli sataa eri ripsiväriä ja erilaisia luomivärin pohjustusvoiteita sitä täydellistä kuitenkaan vielä löytämättä. Toivotaan siis, että eilen testiin saamani uutuusripsiväri ja luomivärin pohjustusvoide osoittautuu tarpeisiini sopivaksi!


Pääsimme Radisson Blu Seasidessa pidetyssä lanseeraustilaisuudessa seuraamaan, kuinka Piia loihti meikin mallin kasvoille Miss Beauty Londonin suosikkituotteillaan. Erityiskehut hän antoi sarjan nestemäisille llluminating Wand -hohdevärihighlightereille, joita löytyy kolmessa eri sävyssä: kullanhohtoisena samppanjasävynä, pinkkiin taittuvana sävynä sekä lämpimän pronssisena sävynä. Vaalealle suomalaiselle iholle sopii Piian mukaan täydellisesti tuo pinkkiin taittuva sävy, jota hän levitti myös mallin kasvoille. Meikin pysyvyyden varmistamiseen Piian vinkkasi myös Miss Beauty Londonin Setting Spray -meikin kiinnityssuihkeen, joka sopii täydellisesti sateisen kelin pelastajaksi ja esimerkiksi iltameikin päälle suihkutettavaksi, kun meikin tulee kestää kauniina koko pitkän päivän ajan.


Tähän loppuun täytyy sanoa, että nyt on meikkivarastot ladattu täyteen, sillä sain kotiin testattavaksi ihanan kattavasti sarjan tuotteita. Ihastuin erityisesti sävyltään tummanpuhuvan punaisiin huulipuniin, rajauskyniin sekä kynsilakkoihin, jotka sopivat tähän pikkujoulukauteen täydellisesti. Luomivärien sävytkin osuivat ihan nappiin, sillä testattavaksi tuli kauniin ruskeita ja marjaisan liloja sävyjä, jotka ovat omia lemppareitani silmämeikissä. Tänään testiin pääsevät sarjan pohjustustuotteet - katsotaan miten käy ja lisää juttua niistä tulossa myöhemmin! Iso kiitos vielä tapahtuman järjestäjille - oli ilo olla saada olla mukana!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

10/11/2017

ESSE - OIKEASTI TOIMIVAA IHONHOITOA RASVOITTUVALLE SEKAIHOLLE


Tänään puhutaan ihonhoidosta ja sen vaikutuksesta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Itselläni on ihoni kanssa ollut teinistä saakka vähän sellainen viha-rakkaussuhde, sillä herkkä ja kylmään vuodenaikaan pintakuivuva, mutta samalla helposti rasvoittuva sekaihoni ei ole päästänyt minua helpolla. Olen aina joutunut miettimään tarkasti, miten saan meikkipohjan kestämään koko päivän ja kamppaillut iholle sitkeästi ilmestyviä epäpuhtauksia vastaan. Koska syön erittäin terveellisesti, en ole kokenut, että ruokavalion korjaamisesta ja muokkaamisesta olisi apua iholleni. Huomaan kyllä ihosta heti, jos takana on sokerisia ja suolaisia herkkuja sisältänyt ilta tai huonosti nukuttu yö, jolloin iho näyttää turpealta ja väsyneeltä. Nykyisin ulkona tuulettumassa tai esimerkiksi baarissa tulee myös käytyä sen verran harvoin, että sekään ei vaikuta ihoni kuntoon. En myöskään polta tupakkaa ja harrastan lähes päivittäin pitkiä vaunulenkkejä. Tiedän, että vedenjuonnin kanssa on vielä petrausvaraa, mutta sekin on työn alla. Siksi onkin todella ärsyttävää, jos iho kenkkuilee, vaikka ruokavalio ja elämäntavat ovat kunnossa. 


Olen vuosien saatossa testannut varmaan sataa erilaista kosteuvoidetta ja kasvojen puhdistusainetta ja suurin osa niistä on ollut kasvojeni iholle joko liian tuhteja, kuivattavia tai ylihoitavia. Raskausaikana ihoni voi jostain syystä - ilmeisesti hormonitasapainosta johtuen - todella hyvin ja olenkin pohtinut, kuinka saisin takaisin raskausajan kimmoisan ja kuulaan ihon. Ilokseni olin niin onnekas, että pääsin taannoisten I love me -messujen yhteydessä tutustumaan minulle moniin uusiin kosmetiikka- ja ihonhoitotuttavuuksiin. Luonnonkosmetiikka ja luonnollinen ihonhoito kiehtoo minua tällä hetkellä - eikä vähiten siitä syystä, että olen useampaa luonnonkosmetiikkamerkkiä testattuani todennut itse niiden vaikutukset oman ihoni hyvinvoinnille. Täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että olen aiemmin haksahtanut kalliimpien ja tunnetumpien brändien tuotteisiin ja joskus pelkkä kauniin näköinen purkki on saattanut huokuttaa ostopäätöksen teossa. Luonnonkosmetiikkamerkkien pakkaukset eivät yleensä ole niitä kaikkein prameimpia, mutta tärkeintä on tietysti sisältö. Nykyisin luen pakkausten INCI:t tarkasti läpi ja suosin luomulaatuisia raaka-aineista sisältäviä tuotteita etenkin ihonhoidossa. Värikosmetiikan suhteen olen vielä armollisempi ja käytän kalliimpia ja edullisempia merkkejä huuliin, silmiin ja kulmiin. Meikkipohjan teen tällä hetkellä puhtaasti luonnonkosmetiikkaa käyttäen muun muassa Alima Puren sekä Laveran tuotteilla, joihin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen!


Luonnonmukaiseen ihonhoitoon viimeisen parin kuukauden aikana tarkemmin tutustuneena halusin tänään vinkata teille mielettömän ihanasta Esse Organics -ihonhoitosarjasta. Itse kuulin ensimmäisen kerran tästä eteläafrikkalaisesta sarjasta Karita Tykän blogia lukiessani ja päätin, että tätä täytyy testata! Sarjan ihonhoitofilosofia pohjautuu tieteen uusimpiin löydöksiin ihmisen mikrobiomitutkimuksen saralla ja sen on perustanut biokemisti Trevor Steyn. Sarjan ihonhoitofilosofiaan kuuluu ihon prebioottinen ravitseminen, probioottiset lisäravinteet, oikea pH-tasapaino sekä luomusertifionti. Prebioottinen ravitseminen tarkoittaa sitä, että hyödyllisiä mikrobeja ravitaan prebiooteilla, jotta ne voivat syrjäyttää ihon ikääntymistä aiheuttavat mikrobilajit. Probioottiset lisäravinteet taas näkyvät tuotteissa siten, että niihin on lisätty probioottimikrobeja parantamaan ihon suojabarriäärin toimintaa ja hidastamaan ikääntymisprosessia. Ihon luonnollisen pH-tasapainon säilyttäminen on oleellisessa osassa optimaalisen mikrobiympäristön luomisessa ja kaikkien Esse-tuotteiden pH on 4-5. Tuotteet on  myös luomusertifioitu, mikä todentaa sen, että ne eivät sisällä toksiineja tai kemikaaleja, jotka häiritsevät ihon mikrobitasapainoa.

Itselläni on nyt vajaan kuukauden ajan ollut käytössä Esse Light Moisturiser -kasvovoide, joka on ravoittuvalle, sekaiholle ja nuorelle iholle tarkoitettu, ihon mattapintaiseksi jättävä probioottinen päivä- ja yövoide. Voide on pH-tasapainotettu tasolle 4.5, jolloin se tuo ihon mikrobiomille optimaalisen kasvuympäristön. Voide sisältää myös antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa ympäristön haittavaikutuksia vastaan ja auttavat ihoa säilymään terveenä ja tasapainoisena. Luonnollinen rasvahappokoostumus mukailee ihon luontaista talikoostumusta ja tasapainottaa siten ihon rasvoittuvuutta ja kiiltoa. Voiteen aktiiviraaka-aineina on käytetty mankettiöljyä, viherminttua sekä rooibosta. Makettiöljy kosteuttaa, korjaa ja uudistaa ihon rakennetta ja sillä on suuri C- ja E-vitamiinipitoisuus. Viherminttu puolestaan auttaa parantamaan ihoärsytyksiä ja muita ihoinfektioita ja estää sienten ja bakteerien leviämistä. Viherminttu kiihdyttää pintaverenkiertoa ja auttaa näin kuona-aineiden poistumista ihosta. Vihermintun tunnistaa ihanasti kosteusvoiteen tuoksusta, joka on raikas ja vähän mäntymäinen. Myös voiteen raaka-aineena käytetty rooibos, joka itselleni on tuttu juomana, on antioksidanttipitoinen ja rauhoittaa tulehduksia. Korkean flavonoidipitoisuutensa ansiosta roooiboksella on myös tehokas anti age -vaikutus, mikä on omalle 30+ -iholleni enemmän kuin hyvä juttu.


Omalle iholle sopivan kosteusvoiteen lisäksi onnistunut ihonhoito vaatii tietysti laadukkaat ja toimivat puhdistustuotteet. Esse Gel Cleanser on hellävarainen geelimäinen puhdistustuote rasvoittuvalle iholle. Tämä virkistävä ja ihon mikroverenkiertoa parantava hellävaraisesti vaahtoava puhdistusgeeli tuoksuu mintulle ja jopa hieman tuoreelle puulle geeliä iholle levitettäessä. Geeli on todella riittoisaa ja itse käytän sitä aina yhden painalluksen koko kasvojen puhdistukseen iltaisin ja aamuisin. Minulle on ollut tämän ohella käytössä AQUISin kasvojen mikropuhdistusliina, joka on ollut erinomainen kaveri Essen geelin kanssa käytettäväksi. Gel cleanserissa on käytetty vaikuttavina raaka-aineina on käytetty antiseptistä piparminttua ja viherminttua sekä aloe veraa, joka sisältää tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Miedot  ja biohajoavat kookosöljystä ja glukoosista valmistetut pinta-aktiiviset aineet poistavat tehokkaasti vesiliukoisia epäpuhtauksia kuivattamatta ihoa, eivätkä vahingoita ihoa luontaisesti suojaavaa rasvahappovaippaa tai mikrobiomia. Puhdistusgeelin pH-arvo on Light Moisturiser -kosteusvoiteen tavoin tasapainotettu tasolle 4.5. Geeli vaahtoaa iholla miedosti käsin hierottaessa ja nipistelee kevyesti ihon verenkiertoa elvyttävien ainesosien ansiosta. Geeli syväpuhdistaa ihon kuivattamatta sitä ja eliminoi toksiineja. Huomasin jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, kuinka ihanan raikkaalta ja kuulaalta iho puhdistuksen jälkeen tuntuu!


Puhdistusgeelin kasvoilta pois huuhdottuani käytän vielä Esse Toner -kasvovettä puhdistuksen viimeistelyyn. Kyseessä on suojaava kasvovesi,  joka on välttämätön hoituotteiden imeytymisen tehostamiseen. Kasvovesi elvyttää, suojaa ja parantaa ihon rakennetta.  Helposti pullosta suihkutettava tuote myös kosteuttaa ihoa ja on antioksidanttipitoinen. Kasvovesi auttaa tasapainottamaan ihosi pH-arvon.  Ihon pH 5 on hyödyllisten mikrobien otollinen kasvuympäristö, joka kiihdyttää hyödyllisten bakteerien kasvua ja hidastaa patogeenisiä bakteereja. Suurin osa maitohaposta, joka pitää ihosi pHn tasaisena, on ihon omien mikrobien tuottamaa. Esse Toner on täysin alkoholiton kasvovesi, joka auttaa ylläpitämään tai palauttamaan ihon pH-arvon tasolle 4.5, joka on suositeltava pH-arvo hyödyllisten mikrobien kasvulle. Kun pH on optimaalinen, myös kasvoveden jälkeen lisätyt kosteus- ja hoitovoiteet imeytyvät tehokkaammin.

Essen mukaan ihon puhdistaminen päivittäin oikeanlaisilla tuotteilla on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka takaavat terveen mikrobiympäristön olemassaolon ihollasi. Voimakkaat puhdistustuotteet muuttavat ihon luontaista mikrobikantaa, jolloin vahingolliset mikrobit pääsevät valtaamaan alaa. Ihon sairauksien lisäksi ne myös edistävät ihon ikääntymistä. Itse olen huomannut, että nyt iän alkaessa kolmosella kakkosen sijaan, on ihon hoitaminen oikein entistä tärkeämpää. Ihon hyvinvoinnilla on ihan valtavan suuri vaikutus koko olemukseen ja tottakai fiilis oma parempi, kun ihon kiiltelyä ja epäpuhtaksien peittelyä ei tarvitse koko ajan stressata. Voin erittäin lämpimästi suositella Essen tuotteita kaikille oman ihoni kaltaisesta sekaihosta tai rasvoittuvasta, epäpuhtauksille herkästä ihosta kärsiville. Sain näistä vihdoin kaipaamani avun. Essen tuotteita myy muun muassa Natural Goods Company. Heillä on tällä hetkellä käynnissä kampanja ajalla 8.11 - 11.11, jossa yli 200 euron ostoista saa kaupan päälle 200 euron arvoisen lahjan.  Mainio etu esimerkiksi joululahjahankintoja silmällä pitäen! Lisäksi kanta-asiakkaille kertyy tuolla kampanja-ajalla tuplapisteet ostoksista ja tuotearvioista.


* tuotteet saatu testiin blogin kautta / sisältää mainoslinkkejä


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig