04/02/2020

CHEERS - IT'S MY BIRTHDAY BABY!


Vietän tänään syntymäpäivääni ja tuntuu ihan uskomattomalta, kuinka nopeasti jälleen yksi vuosi hurahtikaan! Tuntuu nimittäin siltä, että juurihan sitä edellisiä synttäreitäni juhlittiin ja hyvä kun joulustakin on vasta ehditty toipumaan. Mutta tosiaan, tänään tuli taas mittariin yksi arvokas vuosi lisää ja näin kolmenkympin parammalla puolella sitä osaa olla jo niin kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka elämä tarjoaa. Tuntuu, että tässä on hyvä juuri näin ja olen todella tyytyväinen elämääni juuri nyt. Erityisen ihanalta tuntuu tietysti juhlistaa synttäripäivää oman perheen kanssa ♡
 

Tänään illalla suuntaamme miehen kanssa synttäridinnerille kahdestaan ja sitä odotan kovasti! Emme nimittäin ole hetkeen ehtineet kahdestaan romanttisen date nightin viettoon, mutta nyt siihen on mahdollisuus ja innolla jo fiilistelen erään meille molemmille uuden keskustan ravintolan testaamista. Ennakkoon tiedän, että listalla on blinejä, jotka kuuluvat suosikkiherkkuihini, joten eiköhän sitä päästä tänään herkuttelemaan oikein kunnolla. Päälle valikoituu varmasti jotain säihkyvää, sillä paljettimekot ovat ikuisia suosikkejani. Kuvissa näkyvä hopeinen pitkä paljettiunelma on muuten Nellyltä ja uusi ehdoton suosikkimekkoni.

Parasta helmikuun alkua teille!

SHARE:

31/01/2020

NYX HIGH GLASS -SARJAN LANSEERAUS


Tammikuun viimeistä päivää viedään!  Kulunut kuukausi on osoittautunut varsin mukavaksi keuhkokuumeesta toipumiseni jälkeen ja tähän alkuvuoteen on mahtunut jo useampi kiva iltapainotteiden pr-tilaisuus. Toinen niistä oli NYX Professional Cosmeticsin eilen järjestämä NYX High Glass -sarjan lanseeraus, jossa esiteltiin K-Beauty trendiin olennaisena osana kuuluvaan glass skinin eli lasi-ihon luomiseen tarkoitetut korostustuotteet. Lasi-ihossa ideana on kuulas, virheetön ja kosteutettu iho, joka heijastelee kauniisti valoa. NYXin uusilla, helmikuun alussa kauppoihin saapuvilla High Glass -sarjan tuotteilla saa loihdittua iholle lasi-ihomaista kuulautta, tervettä hehkua ja kosteutetun näköistä kaunista jälkeä hyvin helposti muutaman avaintuotteen avulla. 

Tärkeää on tietysti, että iho on hyvin hoidettu, kun näitä korostustuotteita lähtee kasvoille sutimaan, jotta lopputulos olisi kaunein mahdollinen. Olen kirjoitellut täällä ennenkin usein NYXin erinomaisella hinta-laatu-suhteella varustetuista tuotteista, joten odotukset olivat tosi korkealla ja tämä uusi lanseeraus todella innostava, sillä kauniiseen meikkipohjaan ja ihonhoitoon panostaminen on itselleni vuosi vuodelta yhä tärkeämpää.


Pääsin NYXin tilaisuudessa istahtamaan meikkaajan tuoliin, joka etsi uutuuksista omalle ihonsävylleni parhaiten soveltuvimmat tuotteet. Ensimmäiseksi testasimme iholleni lämpimän kullanhohtoista NYX High Glass Face Primer* -korostusvoidetta. Primer on koostumukseltaan todella kevyttä ja antaa siten iholle vain aavistuksen sävyä. Tämä menee heti huomenna aamusta testiin meikkivoiteeni alle. Tämä Sandy Glow -sävy toimii varmasti erinomaisesti myös kesällä ihan sellaisenaankin hieman ruskettuneen ihon kaunistajana. Sain tilaisuudesta kotiin viemisiksi myös nimenomaan primerin ja meikkivoiteen kiinnittämiseen tarkoitetun siveltimen, joka vaikutti varsin toimivalta meikkaajan hyppysissä sitä ihastellessani.


Seuraavaksi testiin pääsi NYX High Glass Finishing Powder*, joka on koko kasvojen iholle tarkoitettu, hyvin hienojakoinen ja kevyen hohteen antava viimeistelypuuteri. Hyvin vaalealle iholleni testattavaksi valittiin sävy Light, joka toimi ihonsävyni kanssa erittäin hyvin. Meikkaaja vinkkasi, että tätä voi lisäillä iholle pitkin päivää tuomaan lisähehkua, kun ensin poistaa esimerkiksi puuteripaperin avulla ylimääräisen kiillon pois. Todella ihana tuote, joka jää ehdottomasti vakkarikäyttöön! 


Sarjan kiinnostava tulokas on myös kermaisen voidemainen NYX Illuminating Powder*, joka on perinteisempi highlighter ja tarkoitettu ihon korkeimpien kohtien, kuten poskipäiden, amorinkaaren ja nenänpielen korostamiseen. Erittäin hyvä tuote ja sopii NYXin meikkaajan mukaan myös puuterin päällä käytettäväksi, mistä erityistä plussaa. Itse käytän meikkipohjan kiinnittämiseen väritöntä kiinnityspuuteria, joten haluan, että highlighter ei paakkunnu tai rullaannu rumasti puuterin kanssa sekoittuessaan.


Iso kiitos vielä NYXin ja L'Orealin tiimille upeasta tilaisuudesta, josta mainittakoon vielä tähän loppuun yksi hauska yksityiskohta: polaroid-kuvilla varustettu kuvaseinä, joka toimi tilaisuuden vieraskirjana. Ihan mahtava idea! Jokainen vieras sai itsestään polaroid-kuvan myös kotiin vietäväksi. Nyt toivottelen teille parasta perjantaita!


* tuotteet saatu pr-näytteinä
SHARE:

19/01/2020

10 x VUODEN 2019 KOSMETIIKKASUOSIKIT


Mainiota tammikuuta! Tämä vuosi alkoi omalta osaltani todella ikävissä merkeissä, sillä sairastuin vakavaan keuhkokuumeeseen heti uuden vuoden jälkeen. En ole keuhkokuumetta sairastanut koskaan aiemmin ja tauti oli yksi pahimmista, joita ole koskaan kokenut. Tauti alkoi migreenimäisen voimakkailla päänsärkyillä, korkeilla kuumehorkilla, poikkeuksellisella väsymyksellä ja yskällä ja jo nopeasti tajusin, että nyt ei ole ihan normaali flunssa iskenyt. Ja niinhän siinä kävi, että lääkäriin hakeuduttuani minut passitettiin keuhkoröntgeniin ja labratesteihin, jotka osoittivat heti, että keuhkokuume on kyseessä. Olin aluksi ihan shokissa tiedosta, sillä keuhkokuume on vakava yleisinfektio, johon pitää suhtautua sen mukaisesti. Tiesittekö, että keuhkokuumeeseen menehtyy 17 %  yli 75-vuotiaista? Minä en ja tuo tieto oli kauhistuttavaa luettavaa. Onneksi nuorempien kohdalla kuolleisuusprosentit ovat huomattavasti matalammat.

Keuhkokuumeesta toipuminen on tavanomaisessakin tapauksessa hidasta ja vie yleensä nelisen viikkoa, joskus kauemminkin, ennen kuin kunto on täysin palannut. Itse koin kahden viikon sairastamisen jälkeen oloni ensimmäistä kertaa suhteellisen normaaliksi, mutta yleiskunto on vieläkin heikko. Ja joudun varomaan, että en saa mitään jälkitautia, kuten sydänlihaksen tulehdusta, joka onkin sitten todella vakava juttu. Sairastelin vuoden 2019 aikana useamman kerran kunnon flunssan ja voi olla, että keuhkokuumeeni yksi aiheuttaja oli pitkittynyt kurkunpääntulehdus, johon sairastuin joulukuun alussa. Meille kulkeutuu pojan kautta päiväkodista kaikki mahdolliset pöpöt, mutta olen kiitollinen, että muu perhe on välttynyt flunssaa vakavammilta taudeilta ja keuhkokuume iski vain minuun. Nyt pidän kaikki sormet ristissä, että tämän vuoden pahimmat taudit olisi nyt selätetty! 

Mennään nyt kuitenkin tämänkertaiseen aiheeseen eli vuoden 2019 10 parhaaseen kosmetiikkasuosikkiini, joista halusin teille vinkata. Viime vuoden aikana tuli nimittäin testattua ennätyspaljon uutta kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita. Viime vuonna panostin erityisen paljon hyviin ihonhoitotuotteisiin ja löysin useamman helmen, jotka jäivät pysyvään käyttöön. Tällä hetkellä oma intressini onkin panostaa entistä enemmän ihon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja ikääntymisen merkkien ehkäisyyn, sillä näin yli 30-vuotiaana huomaan ihon kaipaavan ihan eri lailla huoltamista ja hoitoa kuin parikymppisenä. Listalle pääsi mukaan myös erinomainen meikkivoidelöytö theBalmilta, useampi hyväksi todettu luottopikakaunistaja sekä muutama vartalon ihoa hemmotteleva tuote.

IHONHOIDON AATELISET

Estee Lauder Advanced Night Repair 
Päädyin ostamaan Estee Lauderin ikonisen ihonhoitoseerumin syksyllä Stockan Hulluilta Päiviltä ja ihastuin tuotteeseen heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Käytän tätä korjaavaa, kosteuttavaa ja ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevää seerumia öisin yhdessä The Ordinary -sarjan 2%:n retinolseerumin kanssa ja ihoni on aamulla levänneen ja kuulaan näköinen. Ei turhaan hehkutettu tuote, jota suosittelen lämmöllä vaikka hinta hieman kirpaiseekin!  Tätä kannattaa bongailla verkkokauppojen aleista ja laivojen ja lentokenttien tax free -myymälöistä.

The Body Shop Juicy Pear Shower Gel* 
Sain Body Shopin limited joulunajan edition-sarjaan kuuluvan, ihanan päärynäisen suihkugeelin pr-lahjaksi Body Shopin pressitilaisuudessa ennen joulua ja olen käyttänyt sitä päivittäin suihkun yhteydessä siitä lähtien. Tuote on uskomattoman riittoisa ja herkullinen tuoksu jää ihanasti iholle ilahduttamaan  koko päiväksi.

Globe Hope Organic Beauty Säihke Softening Toner*
Pääsin syksyllä tutustumaan Globe Hopen mielettömän ihaniin ihonhoitotuotteisiin Globe Hopen pr-tilaisuudessa ja sain silloin testiin merkin Säihke Softening Toner  -hoitoveden, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Kasvovesi on ollut minulla päivittäisessä käytössä siitä lähtien ja rakastan sen iholle jättämää ravittua ja kosteutettua tunnetta. Superriittoisa tuote, joka sisältää luonnollisia raaka-aineita ja luonnon kukkavoimaa. Vinkkinä mainittakoon, että Säihke-hoitovettä voi käyttää meikin kiinnitykseen. Levitä tällöin muutama tippa tuotetta kostealla meikkisienellä tai siveltimellä iholle. Meikkivoide levittyy näin hieman kevyempänä ja pohjameikki jää kauniin kuulaaksi.

PITKÄKESTOISEEN MEIKKIIN

theBalm Even Steven Whipped Foundation
Vuoden 2019 ja myös tämän alkaneen vuoden paras meikkivoide on tässä! Olen aina tykännyt vaahtomeikkivoiteista ja pitkään käyttänyt luonnonkosmetiikkamerkki Laveran hyvin vastaavaa moussemeikkivoidetta, mutta tämän theBalmin meikkivoiteen testattuani paluuta ei ole ollut. Ihan mielettömän hyvä levittyvyys, luonnollinen lopputulos ja medium-tasoinen peitto. Kannattaa kurkata tämä YouTube-tutoriaali Even Stevenistä, sillä se avaa hyvin, kuinka mieletön meikkivoide on kyseessä. Aluksi ihmettelin purkin pientä kokoa, mutta tämä 13,4 ml:n purnukka riittää varmaan vuodeksi eteenpäin, sillä tuotetta tarvitaan minimaalisen pieni määrä. Tämä meikkivoide on helppo levittää sormin ja käytän sitä Benefitin the Porefessional -primerin päälle levitettynä. Ainoa miinus on se, että tuotetta joutuu metsästämään, koska omalle iholleni sopiva Light-sävy on monesta verkkokaupasta loppu. Tämän meikkivoiteen sävyt ovat melko tummia, joten neuvon valitsemaan iholle yhtä astetta vaaleamman sävyn kuin mitä käyttäisin normaalisti. Itse tilasin aluksi Light-Medium -sävyn, joka on talvenkalpealle iholleni liian tumma, mutta toimii varmasti hyvä kesällä. Jos iho kaipaa vähemmän peittoa, käytän Even Steveniä yhdessä Laveran Natural Make-up -moussemeikkivoiteen kanssa ja lopputulos on todella kuulas.

Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray
Tämä kulttituote on varmasti ollut teistä monen luottotuote jo useamman vuoden ajan, mutta itse löysin tämän meikinkiinnityssuihkeen vasta viime vuoden puolella. Aluksi olin hieman pettynyt tuotteeseen ja tuntui, ettei se tehnyt mitään. Muutaman kuukauden tauon jälkeen "löysin" sen uudelleen kosmetiikkakaapin kätköistä ja kas, suihke kiinnitti meikin täydellisesti ja piti sen siistinä koko päivän. Uskon, että meikkivoiteella ja sen alla käytettävillä seerumeilla ja kosteusvoiteella on vaikutusta siihen, miten hyvin tämä kiinnityssuihke toimii. Tällä hetkellä se on käytössä päivittäin ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen, joka pitää kasvot sopivan kiillottomina.

NYX Professional Makeup Ultimate Shadow Palette
Tunnistan itsessäni luomivärihamsterin, joka lumoutuu kauniista sävyistä ja paleteista ja hankkii niitä erityisesti ulkomaan reissuilta. Suosikkeihini on pitkään kuulunut Anastasian, Kikon ja Essencen laadukkaat luomiväripaletit, mutta vielä oli tilaa yhdelle täydelliset nudesävyt jokapäiväiseen arkimeikkiin sisältävälle NYXin paletille. Ostin Ultimate-luomiväripaletin syksyn Hulluilta Päiviltä ja rakastan sen korkealla pigmenttipitoisuudella varustettuja kauniita, toisiinsa sointuvia lämpimän ruskeita sävyjä. Tällä ei voi mennä pieleen!

ENERGISOIVAAN PUHDISTUKSEEN

The Body Shop Carrot Wash Energizing Face Cleaner*
Raikasta tunnetta iholle C-vitamiinin kera? Kyllä kiitos! Sain testattavaksi syksyllä The Body Shopin suloisen Carrot Set -tuotepakkauksen, joka sisältää energisoivan kasvojen puhdistusvoiteen sekä raikkaan päivävoiteen. Ihastuin erityisesti herkullisen oranssinsävyiseen puhdistusvoiteeseen, joka sisältää elintarviketeollisuudelle kelpaamattomia, luonnostaan kiemuraisia luomuporkkanoita. Vaahtoava voide puhdistaa kasvot epäpuhtauksista ja tekee ihosta ihanan pehmeän ja raikkaan tuntuisen. jättää ihon pehmeäksi. Lämmin suositus ja tuote näyttää parhaillaan olevan tarjouksessa The Bodyn Shopin verkkokaupassa.

PIKAKAUNISTAJAT

Avon Planet Spa Radiant Gold Face Mask*
Avonin Planet Spa -sarjan kultahippusia sisältävä peel off -kasvonaamio on täydellinen pikakaunistaja silloin, kun iho näyttää kuivalta, samealta ja väsyneeltä. Nimensä mukaisesti naamio kirkastaa kasvojen ihoa ja kosteuttaa ihoa samalla sisältämänsä agarpuusta saatavan oud-öljyn ansiosta. Naamio silottaa mukavasti myös juonteita ja häivyttää väsymyksen merkkejä. Ihana tehonaamio esimerkiksi ennen tärkeitä juhlia tai viikonlopun home spa -hetkiin.

The Body Shop Juicy Pear Body Scrub*
Kuorin vartalon ihoa säännöllisesti, jotta etenkin talvisin kuivuuteen taipuvainen ihoni pysyisi kauniina ja olisi vastaanottavainen vartalovoiteille. Tämä Body Shopin raikkaan vihreä kuorintavoide pikakaunistaa ihon hetkessä hehkuvan pehmeäksi ja hyväntuoksuiseksi. Ja kuten on hyvin tiedossa, niin vartalon ihon kuorinta ennen itseruskettavien käyttöä on myös must, joten tämä tuote toimii erinomaisena apuna juhliin valmistauduttaessa ennen itseruskettavan levittämistä.

The Ordinary Cofeine Solution 5 % + EGCO
The Ordinaryn kaikki tuotteet ovat superihania ja tämä sarjan silmänympärysihon hoitamiseen tarkoitettu tehoseerumi on erinomainen tummien silmänalusten ja silmäpussien häivyttäjä. Tuote sisältää runsaan pitoisuuden kofeiinia sekä vihreän teen lehdistä saatavaa, laadukasta Epigallocatechin Gallatyl Glucoside (EGCG) -aktiiviainetta. Käytän tätä joka aamu herättelemään katseen. Pieni 30 ml:n pipettipullo on todella riittoisa, sillä seerumia levitetään vain pienen pieni määrä molempien silmien alle. Erinomainen hinta-laatusuhde!


* tuotteet saatu pr-näytteinä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig