Mainiota tammikuuta! Tämä vuosi alkoi omalta osaltani todella ikävissä merkeissä, sillä sairastuin vakavaan keuhkokuumeeseen heti uuden vuoden jälkeen. En ole keuhkokuumetta sairastanut koskaan aiemmin ja tauti oli yksi pahimmista, joita ole koskaan kokenut. Tauti alkoi migreenimäisen voimakkailla päänsärkyillä, korkeilla kuumehorkilla, poikkeuksellisella väsymyksellä ja yskällä ja jo nopeasti tajusin, että nyt ei ole ihan normaali flunssa iskenyt. Ja niinhän siinä kävi, että lääkäriin hakeuduttuani minut passitettiin keuhkoröntgeniin ja labratesteihin, jotka osoittivat heti, että keuhkokuume on kyseessä. Olin aluksi ihan shokissa tiedosta, sillä keuhkokuume on vakava yleisinfektio, johon pitää suhtautua sen mukaisesti. Tiesittekö, että keuhkokuumeeseen menehtyy 17 % yli 75-vuotiaista? Minä en ja tuo tieto oli kauhistuttavaa luettavaa. Onneksi nuorempien kohdalla kuolleisuusprosentit ovat huomattavasti matalammat.
Keuhkokuumeesta toipuminen on tavanomaisessakin tapauksessa hidasta ja vie yleensä
nelisen viikkoa, joskus kauemminkin, ennen kuin kunto on täysin
palannut. Itse koin kahden viikon sairastamisen jälkeen oloni ensimmäistä kertaa suhteellisen normaaliksi, mutta yleiskunto on vieläkin heikko. Ja joudun varomaan, että en saa mitään jälkitautia, kuten sydänlihaksen tulehdusta, joka onkin sitten todella vakava juttu. Sairastelin vuoden 2019 aikana useamman kerran kunnon flunssan ja voi olla, että keuhkokuumeeni yksi aiheuttaja oli pitkittynyt kurkunpääntulehdus, johon sairastuin joulukuun alussa. Meille kulkeutuu pojan kautta päiväkodista kaikki mahdolliset pöpöt, mutta olen kiitollinen, että muu perhe on välttynyt flunssaa vakavammilta taudeilta ja keuhkokuume iski vain minuun. Nyt pidän kaikki sormet ristissä, että tämän vuoden pahimmat taudit olisi nyt selätetty!
Mennään nyt kuitenkin tämänkertaiseen aiheeseen eli vuoden 2019 10 parhaaseen kosmetiikkasuosikkiini, joista halusin teille vinkata. Viime vuoden aikana tuli nimittäin testattua ennätyspaljon uutta kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita. Viime vuonna panostin erityisen paljon hyviin ihonhoitotuotteisiin ja löysin useamman helmen, jotka jäivät pysyvään käyttöön. Tällä hetkellä oma intressini onkin panostaa entistä enemmän ihon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja ikääntymisen merkkien ehkäisyyn, sillä näin yli 30-vuotiaana huomaan ihon kaipaavan ihan eri lailla huoltamista ja hoitoa kuin parikymppisenä. Listalle pääsi mukaan myös erinomainen meikkivoidelöytö theBalmilta, useampi hyväksi todettu luottopikakaunistaja sekä muutama vartalon ihoa hemmotteleva tuote.
IHONHOIDON AATELISET
Estee Lauder Advanced Night Repair
Päädyin ostamaan Estee Lauderin ikonisen ihonhoitoseerumin syksyllä Stockan Hulluilta Päiviltä ja ihastuin tuotteeseen heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Käytän tätä korjaavaa, kosteuttavaa ja ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevää seerumia öisin yhdessä The Ordinary -sarjan 2%:n retinolseerumin kanssa ja ihoni on aamulla levänneen ja kuulaan näköinen. Ei turhaan hehkutettu tuote, jota suosittelen lämmöllä vaikka hinta hieman kirpaiseekin! Tätä kannattaa bongailla verkkokauppojen aleista ja laivojen ja lentokenttien tax free -myymälöistä.

The Body Shop Juicy Pear Shower Gel*
Sain Body Shopin limited joulunajan edition-sarjaan kuuluvan, ihanan päärynäisen suihkugeelin pr-lahjaksi Body Shopin pressitilaisuudessa ennen joulua ja olen käyttänyt sitä päivittäin suihkun yhteydessä siitä lähtien. Tuote on uskomattoman riittoisa ja herkullinen tuoksu jää ihanasti iholle ilahduttamaan koko päiväksi.
Globe Hope Organic Beauty Säihke Softening Toner*
Pääsin syksyllä tutustumaan Globe Hopen mielettömän ihaniin ihonhoitotuotteisiin Globe Hopen pr-tilaisuudessa ja sain silloin testiin merkin Säihke Softening Toner -hoitoveden, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Kasvovesi on ollut minulla päivittäisessä käytössä siitä lähtien ja rakastan sen iholle jättämää ravittua ja kosteutettua tunnetta. Superriittoisa tuote, joka sisältää luonnollisia raaka-aineita ja luonnon kukkavoimaa. Vinkkinä mainittakoon, että Säihke-hoitovettä voi käyttää meikin kiinnitykseen. Levitä tällöin muutama tippa tuotetta kostealla meikkisienellä tai siveltimellä iholle. Meikkivoide levittyy näin hieman kevyempänä ja pohjameikki jää kauniin kuulaaksi.

PITKÄKESTOISEEN MEIKKIIN
theBalm Even Steven Whipped Foundation
Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray
NYX Professional Makeup Ultimate Shadow Palette
Vuoden 2019 ja myös tämän alkaneen vuoden paras meikkivoide on tässä! Olen aina tykännyt vaahtomeikkivoiteista ja pitkään käyttänyt luonnonkosmetiikkamerkki Laveran hyvin vastaavaa moussemeikkivoidetta, mutta tämän theBalmin meikkivoiteen testattuani paluuta ei ole ollut. Ihan mielettömän hyvä levittyvyys, luonnollinen lopputulos ja medium-tasoinen peitto. Kannattaa kurkata tämä YouTube-tutoriaali Even Stevenistä, sillä se avaa hyvin, kuinka mieletön meikkivoide on kyseessä. Aluksi ihmettelin purkin pientä kokoa, mutta tämä 13,4 ml:n purnukka riittää varmaan vuodeksi eteenpäin, sillä tuotetta tarvitaan minimaalisen pieni määrä. Tämä meikkivoide on helppo levittää sormin ja käytän sitä Benefitin the Porefessional -primerin päälle levitettynä. Ainoa miinus on se, että tuotetta joutuu metsästämään, koska omalle iholleni sopiva Light-sävy on monesta verkkokaupasta loppu. Tämän meikkivoiteen sävyt ovat melko tummia, joten neuvon valitsemaan iholle yhtä astetta vaaleamman sävyn kuin mitä käyttäisin normaalisti. Itse tilasin aluksi Light-Medium -sävyn, joka on talvenkalpealle iholleni liian tumma, mutta toimii varmasti hyvä kesällä. Jos iho kaipaa vähemmän peittoa, käytän Even Steveniä yhdessä Laveran Natural Make-up -moussemeikkivoiteen kanssa ja lopputulos on todella kuulas.
Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray
Tämä kulttituote on varmasti ollut teistä monen luottotuote jo useamman vuoden ajan, mutta itse löysin tämän meikinkiinnityssuihkeen vasta viime vuoden puolella. Aluksi olin hieman pettynyt tuotteeseen ja tuntui, ettei se tehnyt mitään. Muutaman kuukauden tauon jälkeen "löysin" sen uudelleen kosmetiikkakaapin kätköistä ja kas, suihke kiinnitti meikin täydellisesti ja piti sen siistinä koko päivän. Uskon, että meikkivoiteella ja sen alla käytettävillä seerumeilla ja kosteusvoiteella on vaikutusta siihen, miten hyvin tämä kiinnityssuihke toimii. Tällä hetkellä se on käytössä päivittäin ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen, joka pitää kasvot sopivan kiillottomina.
NYX Professional Makeup Ultimate Shadow Palette
Tunnistan itsessäni luomivärihamsterin, joka lumoutuu kauniista sävyistä ja paleteista ja hankkii niitä erityisesti ulkomaan reissuilta. Suosikkeihini on pitkään kuulunut Anastasian, Kikon ja Essencen laadukkaat luomiväripaletit, mutta vielä oli tilaa yhdelle täydelliset nudesävyt jokapäiväiseen arkimeikkiin sisältävälle NYXin paletille. Ostin Ultimate-luomiväripaletin syksyn Hulluilta Päiviltä ja rakastan sen korkealla pigmenttipitoisuudella varustettuja kauniita, toisiinsa sointuvia lämpimän ruskeita sävyjä. Tällä ei voi mennä pieleen!
ENERGISOIVAAN PUHDISTUKSEEN
The Body Shop Carrot Wash Energizing Face Cleaner*
Raikasta tunnetta iholle C-vitamiinin kera? Kyllä kiitos! Sain testattavaksi syksyllä The Body Shopin suloisen Carrot Set -tuotepakkauksen, joka sisältää energisoivan kasvojen puhdistusvoiteen sekä raikkaan päivävoiteen. Ihastuin erityisesti herkullisen oranssinsävyiseen puhdistusvoiteeseen, joka sisältää elintarviketeollisuudelle kelpaamattomia, luonnostaan
kiemuraisia luomuporkkanoita. Vaahtoava voide puhdistaa kasvot epäpuhtauksista ja tekee ihosta ihanan pehmeän ja raikkaan tuntuisen. jättää ihon pehmeäksi. Lämmin suositus ja tuote näyttää parhaillaan olevan tarjouksessa The Bodyn Shopin verkkokaupassa.
PIKAKAUNISTAJAT
Avon Planet Spa Radiant Gold Face Mask*
Avonin Planet Spa -sarjan kultahippusia sisältävä peel off -kasvonaamio on täydellinen pikakaunistaja silloin, kun iho näyttää kuivalta, samealta ja väsyneeltä. Nimensä mukaisesti naamio kirkastaa kasvojen ihoa ja kosteuttaa ihoa samalla sisältämänsä agarpuusta saatavan oud-öljyn ansiosta. Naamio silottaa mukavasti myös juonteita ja häivyttää väsymyksen merkkejä. Ihana tehonaamio esimerkiksi ennen tärkeitä juhlia tai viikonlopun home spa -hetkiin.
The Body Shop Juicy Pear Body Scrub*
Kuorin vartalon ihoa säännöllisesti, jotta etenkin talvisin kuivuuteen taipuvainen ihoni pysyisi kauniina ja olisi vastaanottavainen vartalovoiteille. Tämä Body Shopin raikkaan vihreä kuorintavoide pikakaunistaa ihon hetkessä hehkuvan pehmeäksi ja hyväntuoksuiseksi. Ja kuten on hyvin tiedossa, niin vartalon ihon kuorinta ennen itseruskettavien käyttöä on myös must, joten tämä tuote toimii erinomaisena apuna juhliin valmistauduttaessa ennen itseruskettavan levittämistä.

The Ordinary Cofeine Solution 5 % + EGCO
The Ordinaryn kaikki tuotteet ovat superihania ja tämä sarjan silmänympärysihon hoitamiseen tarkoitettu tehoseerumi on erinomainen tummien silmänalusten ja silmäpussien häivyttäjä. Tuote sisältää runsaan pitoisuuden kofeiinia sekä vihreän teen lehdistä saatavaa, laadukasta Epigallocatechin Gallatyl Glucoside (EGCG) -aktiiviainetta. Käytän tätä joka aamu herättelemään katseen. Pieni 30 ml:n pipettipullo on todella riittoisa, sillä seerumia levitetään vain pienen pieni määrä molempien silmien alle. Erinomainen hinta-laatusuhde!
* tuotteet saatu pr-näytteinä