Mainiota joulukuun alkua! Aika on taas lentänyt siivillä ja nyt ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti joulutohinoita. Palataan tänään vielä hetkeksi marraskuun puolelle, jolloin minimme juhli 2-vuotissynttäreitään. Katselin täältä blogista Jonatanin 1-vuotissynttäripäivän tunnelmia, kun mietimme tämänvuotisia juhlatarjoiluja ja huh, miten paljon hän onkaan kasvanut vuoden aikana. Pienestä vauvasta on tullut reipas taapero. Tämä vuosi on minimiehemme kannalta ollut erityinen myös siinä mielessä, että hän aloitti päiväkodissa huhtikuun alussa ja nyt sitäkin on vaikea muistaa, sillä hänelle on muodostunut sinne oma selkeä roolinsa ja on ollut ihana huomata, miten hyvin hän tulee juttuun muiden ikätoveriensa kanssa. Jonatanin varhaiskasvatussuunnitelmaa syksyllä läpikäydessämme hän sai kovasti kehuja sosiaalisesta ja reippaasta, muut huomioon ottavasta luonteestaan. Tuo lämmitti tietysti kovasti mamman sydäntä, sillä onhan sitä aina välillä jännittänyt, miten hyvin oma mini päiväkodissa viihtyy, kun teemme miehen kanssa molemmat pitkää päivää ja arkisin eletään aikamoisen kiireen keskellä. Hyvin on kuitenkin mennyt ja on ihana päästä pian rauhoittumaan perheen kanssa joulutunnelmiin - pieni tauko hektisen arjen keskellä tekee kaikille varmasti hyvää.
2-vuotissynttäreitä vietimme tänä vuonna pienellä porukalla, johon kuului minun ja miehen sisarusten lisäksi muutama ystäväni, joilla on Jonatanin ikäisiä lapsia. Mukana menossa oli myös ihana Cami, jonka kanssa vietimme paljon aikaa kotona äitiyslomalla ollessani. Koska syksy on ollut varsin vauhdikas, päätimme tällä kertaa helpottaa juhlajärjestelyitä tilaamalla synttärikakun amerikkaistyylisiin upeisiin juhlakakkuihin erikoistuneesta Frangipani Bakerysta. Meillä oli teemaväreinä tänä(kin) vuonna kultaa ja hopeaa, joten halusimme kakkuun vadelmanmakuiset, kultaiset macaronsit. Toiveenamme oli myöskin päivänsankarin nimellä ja onnitteluilla varustettu kakkukoriste, jonka Frangipanin ammattilaiset upeasti toteuttivat. Tilaamamme Le Petit Parisien -kakku oli vaniljakakkua vadelma- ja tuorejuustokreemitäytteellä ja ihan syntisen hyvää! En muista syöneeni yhtä hyvää täytekakkua hetkeen, joten voin todella lämpimästi suositella Frangipania, jos etsit herkullista ja kauniisti toteutettua juhlakakkua.
Kakun kaverina tarjoilimme suolaisina alkupaloina juustoja ja hilloa, itse leivottua pinaatti-mozzarella-tomaattipiirakkaa sekä HK Gourmet -sarjan erinomaista ilmakuivattua kinkkua, jonka kaverina oli myös kylmäsavustettua härkää. Alkumaljojen lisäksi varasimme vieraille viiniä. Itse pidän siitä, että sekä aikuisten että lasten makumaailma huomioidaan juhlissa, koska koko perheen yhteisiä juhliahan nämä lasten synttärikemut ovat. Kiitos vielä kaikille muistamisesta - teitte minin juhlapäivästä erityisen ♥
Nyt toivottelen teille mitä parasta lauantai-iltaa ja palataan taas!

Seuraa blogia Facebookissa, Bloglovin'ssa ja Instagramissa