02/07/2015

BALCONY GARDEN



Heinäkuu näytti kyntensä heti, ja eilen alkanut aurinkoinen keli jatkuu tänäänkin entistä lämpimämpänä. Ja hymy nousee korviin saakka, kun katsoo ensi viikonlopun sääennusteita. On tätä kyllä odotettukin niin pitkään! Aurinkoiseen keliin sopivat oivallisesti myös tämänkertaisessa postauksessa näkyvät kuvat parvekkeeltamme. Tilavasta ja takuulämpimästä (aurinko porottaa tähän päivisin oikein olan takaa) parvekkeestamme on nimittäin muodostunut minulle nopeasti yksi kotimme suosikkipaikoista ja tulihan tuonne pystytettyä viime sunnuntaina ihan kunnon kotikonttorikin häävalmistetuja läpi käydessämme.

Näiden kuvien ottohetkellä olimme juuri palanneet kasvien- ja säänkestävien istuintyynyjen hakureissulta ja aloittelimme kevyttä lounasta. Sopivien parvekekasvien hankkiminen ei olekaan ihan simppeli juttu, sillä aurinkoisella parvekkeella viihtyvät vain sitkeimmät, kuivaan ja kuumaan ilmastoon sopeutuneet yksilöt. Näissä kuvissa vielä näkyvälle laventelille jouduinkin sanomaan hyvästit, kun suora auringonpaiste oli sille ilmeisesti liikaa. Parhaiten parvekkeellamme ovat viihtyneet Plantagenista hankitut rosmariinipensaat ja Ikeasta löytyneet tuuheat, kauniin limenvihreät sypressit. Näihin kasveihin päädyimme, koska halusimme luoda parvekkeelle välimerellistä ja raikasta tunnelmaa. En halunnut parvekkeelle lainkaan kukkia, ainostaan poikkeuksena tyhjää sivuseinää piristämään hankkimamme jättiamppelin. Erilaiset yrtit ja viherkasvit ovat mieleeni, ja pidän siitä, että kasvit eivät vaadi kovin aktiivista hoitamista - kastelu silloin tällöin tuntuu riittävän hyvin.

Parvekkeelle ihanaa fiilistä tuovat myös tuolien selkämyksillä roikkuvat valkoiset torkkuhuovat, joihin voi kääriytyä viileinä kesäaamuina- ja iltoina. Hankimme pöydän päälle hieman suojaa antamaan myös mustan (harmi, kun tätä ei ollut saatavana valkoisena), tyylikkään seisovan varjon Ikeasta, mutta se ei valittevasti näy kuvissa. Kuvamateriaalia siitä ehkä myöhemmin luvassa siis :) Aijai, on kyllä niin ihanaa ottaa töiden jälkeen käteen lasillisen kylmää juotavaa, tuoreita mansikoita ja lempparimuotilehti ja suunnata parvekkeelle paistattelemaan päivää. Ja hei, vinkkejä kovaa auringonopaistetta kestävistä parvekekasveista otetaan innolla vastaan!


SHARE:

01/07/2015

INSTA LATELY


Tervehdys ja oikein upeaa heinäkuista keskiviikkopäivää! Ja pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Hommaa on riittänyt sen verran mukavasti tässä touko-kesäkuuakselilla, että blogi on ollut pakko lykätä vähäisemmälle huomiolle. Mutta nyt ollaan jälleen back in business! Tällä kertaa on vuorossa muutamia viimeaikaisia juttuja instakuvien muodossa :)


1. Kotikylppärissä ihan omin kätösin väännettyä lopputulosta tulevasta hääkampauksesta ja -meikistä. Vaikka luotankin hääpäivänäni kauneusalan rautaisiin ammattilaisiin, oli kiva kokeilla ja suunnitella sitä lookia, jossa tahtoisin astella alttarille. Nyt mietintämyssyssä on vielä se, päädynkö rentoon puolinutturaan vai pitämään hiukset auki päältä kevyesti kohotettuina ja kiinnitettyinä. Meikistä tiedän jo sen verran, että silmiä haluan ehdottomasti korostaa kauniilla harmaan ja ruskean sävysillä, hieman hohtavillä luomiväreillä.

2. Viime perjantaina halusimme miehen kanssa vähän hemmoitella itseämme työviikon päätteeksi ja suuntasimme Brondaan drinkeille. Itse päädyin tequilapohjaiseen, kesäisen raikkaaseen versioon ja kuten kuvasta näkyy, drinkkien ulkonäössäkään ei ollut moittimista.

3. Tämän kuvan nappasin juhannustorstaina hotellimme ruhtinaallisen kokoisessa kylppärissä. Suuntasimme tänä vuonna Tahkovuorelle juhannuksen viettoon ja yövyimme yhden yön Kuopiossa ennen Tahkolle siirtymistä. Viileästä säästä huolimatta fiilis oli korkealla ja päälle pääsi ensimmäistä kertaa uusi pitsinen crop-toppini, josta tuli kerralla ehdoton kesälempparini!

4. Juhannusaattona sain treenailla kaikessa rauhassa hotellin tyhjällä salilla. Treenikenkien unohtaminen kotiin ei onneksi menoa haitannut, sillä hotellin tohvelit ajoivat asiansa :D

5. Tämän kuvan nappasin ollessani työmatkalla aurinkoisessa Piispanristissä. Jos liikutte tuolla suunnalla, suosittelen ehdottomasti vierailemaan kartanon upeassa miljöössä.

6. Viime vuonna hankittu vohvelirautamme on höyrynnyt tänäkin kesänä ja ai vitsi, kuinka hyviltä tuoreet vohvelit maistuvatkaan omalla parvekkeella aamukahvin kera!




Iloista päivää ja palataan taas!




SHARE:

04/06/2015

PRETTY CASUAL



Iloista torstai-iltaa teille! Tällä kertaa vuorossa otokset eilen päälleni valikoituneesta asukokonaisuudesta. Melko casualilla, mutta siistillä lookilla mentiin ja hiuksetkin innostuin kiepauttamaan ponnarille pitkästä aikaa. Helpotti muuten hiusten hallintaa huomattavasti tuolla eilen ja tänään raivonneessa tuulessa, haha! Asu rakentui tällä kertaa muutaman kesäsuosikkini - farkkupaidan ja mokkasandaalien - ympärille. Ja kenkien sävymaailmaan sopi sattumalta täydellisesti jo muutama vuosi sitten hankkimani nahkalaukku ja saman sarjan vyö. Päähän vielä klassiset reiskat, ranteeseen rouhea kello ja lookki oli valmis. Mitäs tykkäätte tästä simppelistä asusta?




sandals / Zara
bag & belt / Guess
shirt / Mango
sunglasses / Ray-Ban


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig