17/10/2014

Michael Kors Harding

Kirpakan syksyistä perjantaita! Ja pahoittelut, en ole saanut aikaiseksi päivittää blogia hetkeen lainkaan. Toivottavasti jaksatte vielä pysyä mukana näistä tauoista huolimatta, kyllä täällä ruudun päässä vielä ollaan hengissä ja lujaa porskutetaan loppuvuotta eteenpäin. Viime viikot ovat soljuneet pitkälti työprojektien ja treenien parissa ja todella vähän aikaa on tullut vietettyä kotona - lähinnä käyty kääntymässä ja sitten ampaistu taas matkaan! Treenikuulumisia tulen jatkossa kertomaan täällä enemmänkin, sillä olen vihdoin löytänyt salitreenin lisäksi ohjatut tunnit ja olen totaalisen rakastunut niihin. Erityisesti zumbaan, lattaritanssitunteihin ja erilaisiin kehonmuokkaustunteihin :) Treenifiilistä nostaa myös erityisen ihana sali, jonka löysin vasta hiljattain. Mutta näistä lisää myöhemmin.

Nyt päivän varsinaiseen aiheeseen eli näihin upeisiin MK:n nahkanilkkureihin. Popot tottelevat nimeä Harding ja löytyvät Korsin AW-14 kenkämallistosta, jota Suomeen myy ainakin Zalando. Ihastuin totaalisesti näiden kultaisiin yksityiskohtiin, teräviin kärkiin ja maltillisiin korkoihin, joilla jaksanee tallustella huoletta koko päivän! Pitäisiköhän laittaa tilaukseen, mitä sanotte?







* sisältää mainoslinkin

SHARE:

21/09/2014

Outfit: C'est la haute couture


Wearing:
Gina Tricot College
NY Yankees Cap
H&M faux-leather skirt
DKNY bag
Moschino bracelet
Ray-Ban sunglasses* (klik)

Blogin kanssa on ollut nyt syyskuussa luvattoman pitkäksi venähtänyt tauko, joten pahoittelut siitä! On nimittäin ollut sen verran suuria muutoksia mm. työrintamalla ja siirtyminen uusiin, mielenkiintoisiin haasteisiin, että blogille ei ole riittänyt aikaa uusiin juttuihin perehtymisen lomassa. Mutta nyt täällä ollaan jälleen ja tällä kertaa uusien asukuvien muodossa. Tämä sporttinen asukokonaisuus rakentui syksyisen lempparini, GT:n harmaan printticollegen ja H&M:n chanel-henkisen tikatun tekonahkahameen ympärille. Lisäsin sporttisuutta ja blingiä muutavilla kokonaisuuteen sopivilla asusteilla ja voilá - tällä rennolla kaupunkilookilla kävin hiljattain dinnerillä Teatterissa. Seuraavaksi ajattelin yhdistää collegen rentoihin farkkuihin ja kauluspaitaan hieman räätälöidymmän lookin luomiseksi. Jo viime vuonna vahvasti katukuvassa vilahdelleet printticolleget porskuttavat siis edelleen lujaa ja omalla himotuslistalla onkin Kenzon upea tiikerinpäällä koristettu versio. Tästä ihanuudesta onkin tulossa postausta myöhemmin. Oletteko te jo ehtineet hankkimaan tämän must have -vaatekappaleen? 


* sisältää mainoslinkin
SHARE:

27/08/2014

Arvonta: Voita liput Save the Date -tapahtumaan


Ilokseni sain tänne blogin puolella arvottavaksi 3 pakettia lippuja marraskuun 8. ja 9. päivä järjestettävään Save the Date -tapahtumaan. Tapahtuman liput tulevat myyntiin ensi viikolla, joten nyt teillä on mahdollisuus saada liput jo ennakkoon näille Helsingin Kaapelitehtaalla pidettäville hyvän mielen häämessuille. Jätä siis blogiini kommentti, jossa on sähköpostisoitteesi, niin olet mukana arvonnassa!  Arvonta suoritetaan 5.9, joten nyt kaikki mukaan!

- ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! -

Kiitos kaikille osallistuneille ja tulen olemaan yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti. Voittajien nimet julkaistaan täällä blogin puolella myöhemmin.

Save the Date -häämessut keskittyvät suomalaiseen suunnitteluun, kierrättämiseen sekä itsetekemisen iloon. Messujen yhteydessä järjestettävällä hääkirppiksellä on mahdollisuus myydä omat tai kaverin tarpeettomiksi jääneet hääkoristeet, puvut ja muut tarvikkeet edullisen pöytämaksun (8 e) hinnalla jompana kumpana päivänä. Näytteilleasettajat valitaan tapahtumaan siten, että tarjolla on tapahtuman henkeen sopivia häätuotteita. Messuilla painotetaan mm. vintagea, kierrätystä, luomua ja itse tekemistä. Itse olen myös ehdottomasti osallistumassa tapahtumaan, ja olisi kiva tavata teitä lukijoita ja nykyisiä ja tulevia morsiamia paikanpäällä!


Tässä vaiheessa ei muuta kuin mitä parhaita arpaonnea & palataan taas!
Lisää tietoa tapahtumasta löydät täältä.
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig