SPORTTISISSA TUNNELMISSA OLLAAN JÄLLEEN JA TÄLLÄ KERTAA HIEMAN ERILAISEN LAJIN MERKEISSÄ
Pääsin nimittäin viime tiistaina testaamaan Ortonin selkäpilatestuntia ja täytyy
sanoa, että rakastuin tähän rauhalliseen, mutta tehokkaaseen lajiin heti! Ihan
perinteistä pilatesta olen harrastanut aiemmin, joten siinä mielessä lajiin
liittyvä hengitystekniikka oli itselläni hallussa jo entuudestaan. Mitään ennakkovaatimuksia selkäpilatestunneille
osallistumiseen ei kuitenkaan ole, joten halukkaiden on helppo tulla rohkeasti
mukaan kokeilemaan lajia!
Konttorissa päivittäin istumatyötä tekevänä olen huomannut, että
hartioiden ja niskan alueen lisäksi selkä on usein jumissa, ja kipuilee
inhottavasti. Olen saanut kipupisteitä aiemmin avattua salitreenin avulla,
mutta nyt huomasin, kuinka hyvin oikealla tekniikalla tehdyt rauhalliset
selkäpilatesliikkeet oikeasti ”avasivat” koko ala- ja yläselän alueen.
Ortonin selkäpilatesohjaaja ja tanssi- ja liiketerapeutti Salla Salmi vastaili vielä ystävällisesti
tunnin jälkeen muutamiin lajia koskeviin kysymyksiini. Sallan mukaan selkäpilates on suunnattu erityisesti kroonisista kivuista
ja erilaisista liikkumista rajoittavista vaivoista kärsiville henkilöille, ja näitä
asioita hän pyrkii aina tunneilla huomioimaan. Kunkin osallistujan tarpeiden
mukaan tunneilla tarjotaan myös erilaisia harjoitusvaihtoehtoja, joista voi
sitten valita ne omalle keholleen parhaiten sopivimmat ja omimmilta tuntuvat
harjoitusliikkeet.
Tärkeää selkäpilatestunneilla on nimenomaan oman kehon kuuntelu ja sen
tarpeiden kunnioittaminen. Ohjatusti
lajia harrastettaessa tavoitteena onkin se, että tunnilla opitut liikkeet ja
herkistynyt oman kehon tuntemus siirtyvät mukaan myös arkielämän toimintoihin.
Pilates
itsessään on hyvä laji tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista kärsiville muun
muassa siksi, että siinä harjoitellaan syvien, rangalle tukea tuovien lihasten
oikeanlaista ja oikea-aikaista aktivoitumista liikesuorituksen aikana. Selkäpilates-tunneilla
harjoitukset pidetään vielä erityisen turvallisina verrattuna ns.
"tavalliseen" pilatestuntiin. Kroonisesta kivusta kärsivän ihmisen
voi olla myös vaikea löytää liikuntaharrastusta, jonka kautta voisi vapautua
nauttimaan liikkumisesta. Sallan mukaan onkin erityisen tärkeää, että
selkäpilatestunti tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden myös tällaiseen
liikkumisen ilon kokemiseen. Omien kokemusteni myötä voin vahvistaa tämän,
sillä innostuimme ystäväni kanssa lajista todella ja koimme molemmat tunnin
erittäin positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä toteutetuksi. Kiitos
omasta puolestani vielä ihanalle ohjaajallemme Sallalle!
Erityismaininnan ansaitsee myös erittäin tilava ja valoisa Ortonin
ryhmäliikuntasali, jossa selkäpilatestunnit ja Ortonin muut ryhmäliikuntatunnit
järjestetään. Hyvin varusteltuun saliin oli kiva tulla ja kaikille tunneille
osallistujille oli tarpeeksi tilaa tehdä liikkeet rauhallisesti omassa
tahdissa.
Selkäpilatestunnille varusteeksi riittävät mukavat, liikkumiseen soveltuvat vaatteet.
Kenkiäkään ei välttämättä tarvita ja itsekin vaihdoin omat lempparitreenitossuni paljaisiin jalkapohjiin, joilla sai hyvän tuen lattiasta liikkeitä tehtäessä. Ennen kaikkea tunnille tarvitaan ripaus avointa mieltä ja liikunnan iloa! Mikäli innostuit selkäpilateksesta ja haluaisit kokeilla lajia, löydät siitä ja aikatauluista lisötietoja Ortonin netti- ja Facebook -sivuilta:
Pirteää päivää teille ja palataan taas!
* postaus on tehty yhteistyössä Ortonin kanssa